2014 sunnuntai

Tuska Metal Fest - keskustelu
Post Reply
Heinrich von Totschlag
Posts: 736
Joined: Sun Jul 27, 2003 8:13 pm
Location: Hauptstadt Höllesinki

2014 sunnuntai

Post by Heinrich von Totschlag »

Lopetuspäivällekin ketju tasa-arvon hengessä, kun kerran muillakin on.

Sunnuntaikin toimi hyvin, vaikka mentiinkin jäähdyttely- ja detox-hengessä (makkaraperunoita ei lasketa).

- Lavarakennelmat olivat muuttuneet riisutumpaan suuntaan yön/aamupäivän aikana.

- Powerwolf kova, edellyttänee lähempää tutustumista. Aiemmin lähinnä tiedostanut bändin olemassaolon. Pyrot olisivat istuneet keikalle hyvin.

- Hyvä veto pistää mannerkiinalainen (Ego Fall) ja taiwanilainen (Diesear) bändi peräkkäin samalle lavalle. Hupaisana yksityiskohtana kommunisti-Kiinasta tullut orkesteri oli joukko tatuoituja renttuja ja taiwanilaisjengi soitti yhtenäisessä varustuksessa punaisin hihanauhoin.

- Insomniumin tunnelmointi istuu paremmin sadesäähän kuin auringonpaisteeseen.

- Sisällä soittaneella Church of the Deadilla lienee ollut sateen ansiosta suurin yleisönsä ikinä. Toivottavasti joku löysi bändin tämän johdosta.

- Satyricon soitti rokkia. Rokkikukkomainen uho sopisi Satyrille paremmin kuin tällä keikalla osoitettu nöyryys. Talvisota mainittu jo ekassa spiikissä.

- Speedtrapin buukkaus samaan aikaan Satyriconin kanssa oli suurin sunnuntaille kohdistunut aivopieru. Nyt junnujen spedeilyä oli katsomassa vain kourallinen ihmisiä. Miksei Speedtrap voinut vetää samaan aikaan sysipaskan Neurosiksen kanssa?

- Sanoinko jo, että Neurosiksen tunnin kestänyt soundcheck oli sysipaska? Sitä ei päässyt karkuunkaan mihinkään, sillä Kattilahalli tyhjennettiin keikan aikana.

- Ihsahn lauloi paljon paremmin kuin studiossa Nightside Eclipseä nauhoittaessaan. Bathory-tribuutti oli varmaan hienoin lopetus Tuskalle sitten Celtic Frostin Synagoga Satanaen vuonna 2006.

Kiitämme ja kumarramme. Ensi vuotta odotellessa.
Estranged
Posts: 261
Joined: Fri Aug 23, 2002 2:30 pm
Location: Hellsinki

Re: 2014 sunnuntai

Post by Estranged »

Powerwolfia tuossa parin biisin ajan tsiikailin, kunnes huomasin basistin puutteen, "Eluveitiet".
Siperian Salama
Posts: 143
Joined: Fri Mar 04, 2005 1:08 pm
Location: Helsinki

Re: 2014 sunnuntai

Post by Siperian Salama »

Paska sää. Satyricon oli vitun kova. Tuskan paras keikka! Emperor oli myös ihan jees.

Satyriconin settilistan näpyttelin nopeasti keikan jälkeen facebookiin, mutta nyt rupesi mietityttämään että soittivatko sittenkin Possessedin sijaan Repined Bastard Nationin? Muistaako kukaan? Muut ovat joka tapauksessa oikein.

"Vähän settilistaa kiinnostuneille: Nemesis Divinalta Mother North, Volcanolta Angstridden , Fuel for Hatred ja Possessed, Now Diabolicalilta Now, Diabolical, K.I.N.G, The Pentagram Burns, The Age of Nerolta Black Crow on a Tombstone ja uudelta levyltä Walker Upon the Wind ja Our World It Rumbles Tonight. Voi olla että muutaman oon unohtanut tästä."

Ja sen unohtuneenkin muistin: The Infinity of Time and Space uudelta levyltä. Nyt pitäis olla kaikki kasassa.
Kvesti

Re: 2014 sunnuntai

Post by Kvesti »

Powerwolfin keikan aikana paikalle. Powerwolf oli yllättävän hyvä power metal bändiksi. Diesear menetteli. Pari biisia kuulosti hyvälle, mutta ei tarvitse alkaa etsimään levyjä. Orphaned Landia odotin, mutta bändi oli aika tylsä loppupeleissä. En ollut kuullut siitä biisiäkään. Esittely herätti kiinnostuksen ja Israelistä on tullut ainakin yksi hyvä bändi. Tämä oli aika kaukana siitä.

Satyricon-Neurosis-Emperor setti oli se jota oikeasti odotin tältä päivältä. Satyricon toimi paremmin kuin odotin. Ehkä sateinen keli sopi bändille paremmin kuin edellis kerran aurinkoinen ilma. Neurosikselle sade ei ehkä sopinut yhtä hyvin, mutta aika murhaavan keikan heittivät. Alussa vähän tökki Satyriconin kaahailun jälkeen, mutta sitten alkoi toimimaan. Neurosis pitäisi saada klubikeikalle kunnon pituisella setillä.

Emperor olisi varmaan toiminut paremmin, jos olisin tuntenut biisit paremmin. Levyt kyllä löytyy, mutta ei niitä ole ihan urakalla tullut kuunneltua. Bathory-laina oli loistava lopetus.

Tämän vuoden Tuskasta jäi käteen Stonen ja Anthraxin näkeminen. Uusia bändejä ei tullut löydettyä ellei Rangeria lasketa. Se tosin vaikutti enemmän livebändiltä kuin levyllä toimivalta bändiltä.
Tertsimies
Posts: 19
Joined: Sun Oct 27, 2013 5:35 pm
Location: Helsinki

Re: 2014 sunnuntai

Post by Tertsimies »

Lievässä kanuunassa alueelle Powerwolfin aikoihin. Ei meikäläisen musaa, mutta sinänsä toimivaa. Sää ei suosinut missään muodossa tässä vaiheessa. Pahin oli kuitenkin vasta edessä.

Paskasäässä sitten Insomniumia tsiigailemaan. Täytyy sanoa, että toimi huomattavasti paremmin Circuksen keikalla kuin näissä olosuhteissa. Soundeissa jotain ihmeellistä häikkää, mutta paranivat loppua kohden. Biisit rautaa, joten ei tässä pettyä tarvinnut.

Sateessa safkaa naamaan, ja klubihalli tarjosi tänäkin päivänä suojaa, tällä kertaa sateelta. Ei yllättänyt, että hallissa oli porukkaa kuin pipoa. Church of the Dead tarjosi perusvarmaa old school kuoloa runsaslukuiselle yleisölle.

Satyriconin keikan aikana taivas sitten hetkellisesti repesi vähän pahemmin. Verotti kyllä fiilistä melkoisesti. Musiikki sinänsä oli ihan helpo rokkibläkkistä.

Neurosis vuorostaan pyyhki muilla bändeillä lattiaa mennen tullen. Kelle kolisee kelle ei, mutta meikäläiselle näiden festareiden paras keikka. Ei turhia jorinoita, vaan sitä itseään. Sadekin lakkasi sopivaan aikaan.

Emperorin keikka oli meikämannelle vähän sama juttu kuin Borgir perjantaina, eli ei mikään suosikki muttei viitsinyt väliinkään jättää. Ja olihan tässä vähän eri tavalla historian lehtien havinaa. Pride-viikon hengen mukaisesti Faustikin paukuttamassa. Heh, heh. A fine day to die päätti kekkerit mojovasti.
Tintti
Posts: 1017
Joined: Wed Jan 29, 2003 11:18 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: 2014 sunnuntai

Post by Tintti »

Powerwolf oli mulla ennakkosuunnitelmissa "viimeistään" kiikarissa, mutta ei kyllä tuolla ilmalla ja noilla sunnuntain olotiloilla kyennyt paikalle. Orphaned Landia sit katsoon, mutta ei kyllä ihan lähtenyt ja sade ajoi meikäläisenkin church of the deadia katsoon ja toimihan se. Sitten olikin helppo jäädä ootteleen Speedtrappia, joka itselle päivän odotetuimpia. Hieno bändi.

Useimmista diggareista toi Neurosiksen veto oli parempi kuin niiltä viimeksi auringonpaisteessa, mutta itsellä kyllä vahvasti eri, ehkä omista olotiloista johtuen. Aloin vasta lopussa innostuun, kun viimeksi olin aika fiiliksissä. Emperor oli hienoa kuunneltavaa, katseltavana siinä ei sitten positiivisesti ollutkaan kuin valot ja basisti. Kääntöpuolena rokkielkeet ja applet oli sellanen "black metal 2014?" esteettinen tyylirikko. Mutta kyllä mä tykkäsin tosta tosi paljon, vaikka en noin yleisesti ottaen kummoinen BM-diggari itse edes ole. Sen verran kova levy kuitenniin tuo ja mukava että sentään soittivat muutakin. Lopetus tuli ainakin mulle aika puskista, kun en ollut mitään settilistoja vaklaillut.

Aika perus ok tämäkin päivä, mutta varmaan taittuu noita kahta muuta huonommaksi, mihin varmaan vaikutti ihan vaan oma väsymys ja huono kelikin. Kokonaisuutena 2014 jäi semmoiseksi väliinputoajavuodeksi, kun ei nyt oikeastaan ollut mulle mitään todella tärkeää. Sen verran kuitenkin piisasi vanhoja suosikeita sekä parit uudet tuttavuudetkin, että ei nyt mitenkään fiaskoksi mennyt. Ja oikeastaan oli hieman etukäteisarvioita parempi - Ihan ok, mutta toiveissa ensi vuodelle jotain enemmän meikäläistä kutkuttavaa.
darth smaul

Re: 2014 sunnuntai

Post by darth smaul »

Sateinen päivä ajoi mut sinne club stagelle heti porttien auetessa ja tajusin vasta silloin, että toi standup vetohan oli ihan kiva keksintö. Ens vuonna lisää?

Sit tämä Ego Fall oli kyllä meikäläiselle joku niin mahtava ilmestys että oksat pois, harmikseni vaan ei löytynyt bändin levyjä äksästä eikä paitakojulta mitään paitoja. Se toinen aasialainen bändi oli myös ihan ok myös, mutta ei vaan kolissut niin kovaa kuin aikaisempi.

Mitään muuta en sitten oikein tästä päivästä saanutkaan irti, paitsi valkosipuliruisleivät. Paras keksintö ikinä.
Hevi_akateemikko
Posts: 520
Joined: Sat Dec 18, 2004 11:10 pm
Location: Hell

Re: 2014 sunnuntai

Post by Hevi_akateemikko »

Siperian Salama wrote:Paska sää. Satyricon oli vitun kova. Tuskan paras keikka! Emperor oli myös ihan jees.

Satyriconin settilistan näpyttelin nopeasti keikan jälkeen facebookiin, mutta nyt rupesi mietityttämään että soittivatko sittenkin Possessedin sijaan Repined Bastard Nationin? Muistaako kukaan? Muut ovat joka tapauksessa oikein.

"Vähän settilistaa kiinnostuneille: Nemesis Divinalta Mother North, Volcanolta Angstridden , Fuel for Hatred ja Possessed, Now Diabolicalilta Now, Diabolical, K.I.N.G, The Pentagram Burns, The Age of Nerolta Black Crow on a Tombstone ja uudelta levyltä Walker Upon the Wind ja Our World It Rumbles Tonight. Voi olla että muutaman oon unohtanut tästä."

Ja sen unohtuneenkin muistin: The Infinity of Time and Space uudelta levyltä. Nyt pitäis olla kaikki kasassa.
Ei tullut Possessed vaan Repined Bastard Nation. Myös Angstridden jäi soittamatta, eli se on tuossa sun listassa ylimääräisenä. Muuten jotakuinkuin noin. Setllist.fm tarjoilee tällaista vaihtoehtoa, joka näyttää mielestäni oikealta.

Satyricon oli varsin hyvä. Soundi lavan edessä oli aivan mahtava alusta alkaen ja menokin melko kova. Emperor tosin tuli sitten, ja korjasi potin. Aivan helvetin mahtava keikka ja myös ison E:n soundit olivat edessä aivan huiput. Bathory-lopetuksesta vielä erityisplussa. Emperor eturivistä koettuna taitaakin olla kovin keikka sitten viime vuoden King Diamondin Tuska-keikan. Myös Insomnium oli ihan mainitsemisen arvoinen, vaikka vesisade meinasikin vituttaa vielä siinä vaiheessa päivää. Juuri mitään muuta ei sitten tullut sunnuntaina katseltuakaan.

Tämänvuotinen Tuska Pe-Su - lipulla jää myös allekirjoittaneen papereissa hieman väliinputoajaksi, Emperorin kovuudesta huolimatta. Kai sekin kertoo jotain kattauksesta, että en viitsinyt ostaa lauantaille lippua, kun "täkyjä" ei kyseiselle päivälle juurikaan ollut. Tokihan Tankardin ja Metal Churchin olisi voinut vilkaista, mutta se ei riitä "vanhukselle".

Järjestelyistä vielä sen verran, että nehän toimivat tällä kertaa täysin moitteettomasti. Mihinkään ei tarvinnut jonotella, ruokatarjonta oli runsasta, jne. Jostain syystä tänä vuonna pääsi halutessaan lavojenkin eteen hieman aiempia vuosia helpommin. Niin, että järjestäjät: ISO KIITOS! Ensi vuonna sitten taas.
Siperian Salama
Posts: 143
Joined: Fri Mar 04, 2005 1:08 pm
Location: Helsinki

Re: 2014 sunnuntai

Post by Siperian Salama »

Hevi_akateemikko wrote:
Siperian Salama wrote:Paska sää. Satyricon oli vitun kova. Tuskan paras keikka! Emperor oli myös ihan jees.

Satyriconin settilistan näpyttelin nopeasti keikan jälkeen facebookiin, mutta nyt rupesi mietityttämään että soittivatko sittenkin Possessedin sijaan Repined Bastard Nationin? Muistaako kukaan? Muut ovat joka tapauksessa oikein.

"Vähän settilistaa kiinnostuneille: Nemesis Divinalta Mother North, Volcanolta Angstridden , Fuel for Hatred ja Possessed, Now Diabolicalilta Now, Diabolical, K.I.N.G, The Pentagram Burns, The Age of Nerolta Black Crow on a Tombstone ja uudelta levyltä Walker Upon the Wind ja Our World It Rumbles Tonight. Voi olla että muutaman oon unohtanut tästä."

Ja sen unohtuneenkin muistin: The Infinity of Time and Space uudelta levyltä. Nyt pitäis olla kaikki kasassa.
Ei tullut Possessed vaan Repined Bastard Nation. Myös Angstridden jäi soittamatta, eli se on tuossa sun listassa ylimääräisenä.
Tosiaan, kaiken tämän Volcano-sekoiluni jälkeen hyväksyn setlist.fm:n listan. Harhainen muistini sekoitti Angstriddenin ja Repined Bastard Nationin loppusynat :D
Last edited by Siperian Salama on Mon Jun 30, 2014 8:03 am, edited 2 times in total.
Siperian Salama
Posts: 143
Joined: Fri Mar 04, 2005 1:08 pm
Location: Helsinki

Re: 2014 sunnuntai

Post by Siperian Salama »

Tupla.
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: 2014 sunnuntai

Post by Ice »

Blogissa hieman juttua kuvien kera, mutta sateinen sunnuntai ei saanut meikää alueella viihtymään. Tulin paikalle kun Powerwolf aloitteli, ja silloin ei paljoa porukkaa ollut, sekä olutalue ammotti aivan tyhjänä. Kohtuu täydellinen muutos edelliseen päivään.

Powerwolf oli loistava, mutta vesisateessa selvin päin liian aikaisin liikkeelle lähteneenä ei siitä saanut kaikkea irti. Palailin sitten Emperoriin, joka oli odotetusti ihan parhautta ja jumalauta mitä lopetus Bathory -lainalla. Ei olisi festit voinu paremmin päättyä.
Iron Mike
Posts: 350
Joined: Fri Aug 23, 2002 5:11 am
Location: HELL-sinki
Contact:

Re: 2014 sunnuntai

Post by Iron Mike »

1. Satyricon
2. Emperor
3. Church of the dead

Orphaned Land oli iso pettymys. Levyllä ihan ok ja vanhat biisit raskasta mättöä. Nykyarabieuroviisuhumppa ei livenä lähde yhtään. Insomnium oli ihan ok, mutta ilmeisesti olen nähnyt jo liian monta keikkaa tai levyt on puhkisoitettu. Ehkä jo liian tuttu juttu.

Emperor pääsi yllättämään. Toimi todella hyvin. Paidan ostin ja levyn menin tilaamaan, kun himaan pääsin. Aiemmin hyllyssä oli vain pari uudempaa ja kokoelma.
metallisti
Posts: 100
Joined: Sat Aug 18, 2007 9:11 pm

Re: 2014 sunnuntai

Post by metallisti »

Powerwolf oli listallani toiseksi odotetuin orkesteri Anthraxin jälkeen ja sillä paikalla pysyikin, mutta vain täpärästi. Jos setti olisi ollut Anthraxin tilalla (auringonpaisteessa, sopivassa humalassa), olisi tilanne saattanut jopa kääntyä Powerwolfin eduksi. Säästä ja hajoilevista lavasteista huolimatta bändi otti homman (ja vehkeen) käteen ja antoi tulla hittiä toisensa perään ja tekivät parhaansa yleisön viihdyttämiseksi. Erittäin nautinnollinen keikka! Bändi on kuin luotu esiintymään. "We're obsessed with heavy metal" tosiaan!

Erikoismaininta koko viikonlopusta menköön pulled pork burgerille, aivan mahtavaa mättöä :D (mutta missä pizzat?)

...ja kunniamaininta Coca Colan antimille.
Keppana
Posts: 200
Joined: Sun Aug 25, 2002 10:05 am
Location: Helsinki

Re: 2014 sunnuntai

Post by Keppana »

Helppo päivä. Satyricon ja Emperor. Satyricon veti uusia biisejä ja rokkihitit. Jalka temppas kuralätäkköö. Hyvä oli.
Emperor tuli dollarin kuvat silmissä mutta fak it. Tumma taivas ja 12 mustaa klassikkoa teknisesti niin taitavasti esitetty kuin mahdollista. Ja sitte vielä Faust <3. Taisin tirauttaa kyyneleen tai kaksi.

Tänä vuonna romanian ahkerat pullonkerääjät ei aiheuttanut painajaisia vaan sen tekivät Church of the Deadin levynmyyjät portin ulkopuolella. Joka kerta kun kulki portista niin tuli herhiläislaumana pikkuihmisiä ympärille jotka surisi "suomidödistäsuomidödistä"
Estranged
Posts: 261
Joined: Fri Aug 23, 2002 2:30 pm
Location: Hellsinki

Re: 2014 sunnuntai

Post by Estranged »

Powerwolf oli olosuhteista (paska keli, basistin puute, Insomniumin sound check jne.) huolimatta oikein hyvä, ja voin vain kuvitella, että kuinka kova Tavastian keikka oli, jonka menin missaamaan. :curse: Toivottavasti bändi saadaan vielä uudestaan näille main.

Insomnium oli perusvarma ja sateinen keli yhtyeelle eduksi.

Orphaned Landin kebab-metal ei oikein taipunut live-tilanteeseen, etenkin kun kaikki folk-elementit oli
toteutettu pelkillä taustanauhoilla. Jäin kaipaamaan autenttisempaa performanssia.

Satyricon oli ihan kiva. Näin bändin Tuskassa jo kolmatta kertaa ja muualla en sitten ole nähnytkään. Hyvä että Satyr on kasvattanut taas pitkän letin, nyt ukko näyttää jälleen hevibändin laulajalta.

Neurosis oli hypnoottisen hyvä ja sopivasti sadekin taukosi. Yhtye ei levyllä ole minulle mikään ykkössuosikki, mutta live-tilanteessa tuo raskas ruhjonta suvantokohtineen vie mennessään, jopa festariolosuhteissa. Koko viikonlopun paras veto ja olisi jo korkea aika sitä klubikeikkaakin saada Suomeen.

Band formerly known as Emperor play In The Nightside Eclipse ei vakuuttanut, ja Ihsahn olisi saanut luopua noista rilleistään edes tämän keikan ajaksi. Viimeistään tämän jälkeen voinemme sanoa yhtyeelle, että kiitos ja hyvästi.
Faustus

Re: 2014 sunnuntai

Post by Faustus »

Vesisadetta ja kertakäyttösadetakkeja. Salakuljetettu rommi auttoi onneksi hyvinkin tehokkaasti.

-Sunnuntai alkoi koomisesti kun ensimmäisen bändin aloittamiseen oli 5 minuuttia aikaa, kun portit avautuivat. Amendfoil soittikin melkein tyhjälle yleisölle, eikä se johtunut pelkästään musiikista.

-Kuulin Powerwolfia ensimmäisen kerran vasta kuukausi ennen Tuskaa ja se iski kuin Sabaton aikoinaan. Bändi olikin Tuskan paras esiintyjä. Toivottavasti tulevat Suomeen pian uudelleen klubikeikalle, huonot vitsit ja jouheva esiintyminen toimivat hyvien biisien kanssa loistavasti.

-Insomnium soitti takuuvarman keikan. Kuten jo aiemmin mainittu, sade sopi tilanteeseen hyvin. The Gale olisi sopinut tilanteeseen paremmin introksi...

-Neurosis soitti jouhevasti ja sateetkin väistyivät sopivasti keikan aikana. Bändi tosin sopisi paljon paremmin sisätiloihin, suvantokohdissa yleisössä monet selittivät omaa juttuaan, mikä söi keikan nautintoarvoa. Tuskan paras yksittäinen kohta tuli My Heart For Deliverancen kohdalla, kun "We follow the Earth" -kohta alkoi seesteisen kohdan jälkeen, ja sitä seurasi junttaus. Voimakasta.

-Emperor oli jees-tasoa, tosin eipä napannut enää väsyneessä mielentilassa.

Selvästi Tuskan paras päivä, paitsi sään puolesta. Ensi vuonna taas uudestaan!
Post Reply