Rekisteröidy    Kirjaudu sisään    Etusivu    FAQ

Etusivu » Imperiumi » Festarit, keikat ja baarit




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 6 viestiä ] 
 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) elokuussa Suomeen!
 Viesti Lähetetty: 14 Helmi 2017, 11:02 

Liittynyt: 20 Tammi 2010, 12:52
Viestit: 356
HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN!

Itävaltalainen post black metal –yhtye Harakiri for the Sky saapuu elokuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Kahden keikan mittaisella visiitillään yhtye nähdään Helsingin Elmun Baarissa sekä Tampereen SaariHelvetti-festivaalilla.

Vuonna 2011 perustettu yhtye on kaksikko Matthias Sollakin ja Michael Wahntraumin yhteistyön taidonnäyte. Kolmannen, järkälemäisen studioalbuminsa ”Trauma: III” viime vuonna julkaissut Harakiri for the Sky on viimeisen vuoden kiertänyt ahkerasti Keski-Eurooppaa ja vauhti ei ole hiipumaan päin. Kuluvan vuoden aikana yhtye on ehtinyt keikkailla jo Venäjällä ja myöhemmin tänä vuonna on luvassa Suomen lisäksi myös keikkoja muun muassa Italiassa, Ranskassa, Saksassa, Liettuassa ja Sveitsissä.

Saavu todistamaan yhtyeen ensimmäisiä Suomen keikkoja Helsinkiin ja Tampereelle elokuussa!

Nem Agency Presents:
HARAKIRI FOR THE SKY (AUT)
4.8.2017 Elmun Baari, Helsinki (liput alk. 14,50€)
5.8.2017 SaariHelvetti, Tampere (liput alk. 40,50€)


Elmun Baarin keikan liput tulevat myyntiin torstaina 16.2.2017 klo 9:00. Liput myy Ticketmaster.

SaariHelvetti-liput myynnissä nyt Tiketissä, Lippupisteessä ja Livetossa.

”The Traces We Leave” –musiikkivideo:


http://www.facebook.com/HarakiriForTheSky
http://www.nem.fi

-----
Lisätietoa Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/1842658972648430/
https://www.facebook.com/events/897924460343742/

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) elokuussa Suomeen!
 Viesti Lähetetty: 16 Helmi 2017, 10:16 

Liittynyt: 20 Tammi 2010, 12:52
Viestit: 356
Liput Helsingin keikalle myynnissä nyt Ticketmasterissa:
http://www.ticketmaster.fi/event/201127

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) elokuussa Suomeen!
 Viesti Lähetetty: 10 Touko 2017, 09:43 

Liittynyt: 20 Tammi 2010, 12:52
Viestit: 356
Keikalla lämppärinä nähdään kotimainen, kakkosalbumiaan työstävä Evil Drive!


 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) elokuussa Suomeen!
 Viesti Lähetetty: 18 Heinä 2017, 20:11 

Liittynyt: 23 Touko 2013, 10:15
Viestit: 193
Paikkakunta: Jyväskylä
Kova!


 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) elokuussa Suomeen!
 Viesti Lähetetty: 26 Heinä 2017, 11:35 

Liittynyt: 20 Tammi 2010, 12:52
Viestit: 356
Aikataulut:

20:00 ovet
21:00 Evil Drive
22:00 Harakiri for the Sky (AUT)

Vielä ehdit lunastamaan lipun keikalle ennakkoon Ticketmasterista: http://www.ticketmaster.fi/event/201127

Huom! Tapahtumailtana Elmun Baarin keittiö auki klo 17-22.

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) elokuussa Suomeen!
 Viesti Lähetetty: 28 Heinä 2017, 09:14 

Liittynyt: 20 Tammi 2010, 12:52
Viestit: 356
Facebookin puolella kilpailua, josta voit voittaa itsellesi avec-sisäänpääsyn keikalle, paitaa, levyä ja burgereita. Tsekkaa lisätiedot ja osallistu linkin takaa: https://www.facebook.com/events/1842658 ... 724577654/

 
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
 
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 6 viestiä ] 

Etusivu » Imperiumi » Festarit, keikat ja baarit


 
Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Siirry:  
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com ja www.imperiumi.net