HIM / Ville Valo

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
Koskenkorvasieni
Posts: 1133
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

HIM / Ville Valo

Post by Koskenkorvasieni »

Eipä löytynyt HIMistä yhtään topikkia vaikka koetin etsiä. Anyway, nythän bändi on jäähyväiskiertueella ja heitti ihan äskettäin imo todella hienon keikan Tuskassa. Jospa siis hieman muistelisi. Itse tutustuin HIMiin jo ensimmäisen levyn myötä 90-luvun lopulla ja bändi kolahti todella kovaa tuolloin. Siitä lähtien HIM on seurannut mukana elämässä sen parikymmentä vuotta, välillä jääden hieman taka-alalle, kuitenkin aina silloin tällöin kipinän iskiessä fiilistellä bändin musaa. Muistan kun kakkoslevy Razorblade Romancen myötä bändi ampaisi huikeaan kansainväliseen nousukiitoon ja Join Me soi joka kanavalla lähes tauotta. Muistan kuinka rakkaan vaimoni ja minun suhteen alkuaikoina kuuntelimme ahkerasti Love Metalia ja Dark Lightia. Kuinka paljon muistoja elämän varrelta noihin levyihin ja biiseihin liittyykään. Muistan myös Himin olleen 200-luvun alkupuolella parhaimmillaan suorastaan murhaavan kova liveakti ja pahimmillaan katastrofi. Venus Doom jäi jo vähemmälle huomiolle sinkkuhittejä lukuunottamatta, samoin sen jälkeiset tuotokset, mutta koskaan en varsinaisesti hylännyt bändiä. Nyt ne sitten laittavat pillit pussiin, ainakin toistaiseksi. Aina kai sitä saa toivoa, että joskus vielä palaisivat, Sentenced haudattiin lopullisesti Tenkulan kuoltua ja Sub Urban Tribekin on ollut mullassa jo hyvän aikaa. Liekö kohta enää yhtään jäljellä niistä bändeistä, joita vaimon kanssa nuorina käytiin keikoilla katsomassa? No, ainahan voi lohduttautua sillä, että musiikkiscene elää jatkuvasti ja vanhan tilalle syntyy aina uutta, jonka tahdissa luoda uusia muistoja.

Tässä vielä lopuksi kokonaisuudessaan tuo Tuskan keikka.
https://www.youtube.com/watch?v=WdmEtXubiUg
Last edited by Koskenkorvasieni on Mon Mar 23, 2020 6:40 am, edited 2 times in total.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: HIM

Post by Jussi »

Vaikka olinkin Hämeenlinnassa silloin toissa lauantaina käymässä, niin kiva että olivat soittaneet Resurrectionin tokalta levyltä. One Last Time on toinen hidden gem siltä, sinkkuhittien lisäksi.
metal4life
Posts: 107
Joined: Sat Sep 10, 2011 10:34 am

Re: HIM

Post by metal4life »

Metallican lämppärinä olivat olympiastadionilla 10 vuotta sitten, ja silloin päällimmäiset huomioni siitä keikasta oli muutama hyvä riffi ja melodia ja Valon silmiinpistävä evvk-asenne. Sen verran kuitenki uppos, että siitä oisko ollut heti seuraava päivä kun hain anttilasta tuon debyyttilevyn ja aloin tutustumaan. Siinä sit tuli jonku ajan päästä semmoinen vaihde ettei silloisessa mp3-soittimessa muuta ollutkaan kuin HIMiä. Venus Doom, Love Metal ja Tears on Tape ehkä itselle parhaimpia levytyksiä.

Näiden 10 vuoden aikana bändi on kyllä kuulunut jatkuvasti niiden suurimpien suosikkieni joukkoon ja olen seurannut tekemisiään tiiviisti koko ajan. Tuskassa vetivät oikein pirteän keikan ja todella suuri plussa Resurrectionin ja Stigmata Diabolin kaltaisista harvinaisuuksista, olis mun puolesta setissä saanut olla enemmänkin vaihtelua aiempiin kiertueisiin verrattuna. Jos/kun bändi ne vihoviimeiset keikkansa heittävät Suomessa joulukuussa, niin aivan varmuudella menen katsomaan.
mikaw
Posts: 148
Joined: Sat Jul 31, 2004 4:27 pm
Location: Helsinki

Re: HIM

Post by mikaw »

Uskomatonta, että HIM:stä ei ole omaa ketjua. Onko sitten ollut liian suosittu vai ei ole ollut Sabbathman-tyyppistä fania?

Muistan etäisesti Wicked Gamen jostain ja sitten on kyllä moni muu biisi osoinut jokaisessa mediassa. Jos Join Me:tä ei jaksa katsoa YouTubesta niin ei muuta kuin Radio Rock ja tämä muka-Radio City vaan päälle. Kyllä se varmaan sieltä tulee viimeistään 24h:n sisällä. Tosin siinä ei se video ole mukana, mutta ei ehkä tarvitsekaan.

Äsken piti etsiä se yksi toinen video, mutta ei se nyt ollutkaan helppoa tai muistan väärin. Oli vaan aikoinaan joku biisi x, mikä kuulosti omaan korvaan paljon paremmalta kuin se silloinen super-hitti. Riskillä menee jos se hitti sitten olikin Join Me, mutta... Ei siis ole tod. huono biisi, mutta on vaan kuultu todellakin ihan liian monta kertaa.

Äijien levyjä ei ole, joten on menty yhden ajan kohdalla Moon TV:n kautta. MTV (siis se, missä tuli aikoinaan musavideoita) ei ole ollut saatavissa kuin vasta myöhemmin. Luultavasti siellä videot on olleet aktiivisessa rotaatiossa.

Omalta osalta vaan poikkeuksellinen yhtye, kun on ollut olemassa, kuullut alun ja tavallaan lopun. Keikat on jääneet, mutta kyllähän HIM nyt on otsikoissa ollut sen verran hyvin, että tietää missä mennään. Extrana toki sopii Poliisi TV:n satanisti-juttu jokusen vuoden takaa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/2 ... kissa-1998

Ja sitten videot päälle :osfbm:. Video oli semmoinen laite, mitä käytettiin ennen DVD-levyjä tai tallentavia digiboxeja.
Nostromo
Posts: 855
Joined: Wed Jan 14, 2004 8:03 am
Location: Vantaa

Re: HIM

Post by Nostromo »

Silloin alussa vähän diggailin, en tietenkään näkyvästi ettei imago olisi kärsinyt. Mutta täytyy sanoa ettei myöhemmät kuulemani(radio tms) eivät kyllä alun tasoista olletkaan.
hex
Posts: 221
Joined: Thu Aug 16, 2007 11:33 am

Re: HIM

Post by hex »

Innostuin HIM:stä joskus -97 sitä mukaa kun Radio City niiden musaa soitteli. Debyyttialbumi piti sitten heti ilmestysmisviikolla käydä Tunnelin levystä hakemassa. Tämä perinne sitten säilyi loppuun asti, kaikki levyt tuli ostettua ilmestysmispäivänä. Levyistä paras lienee Love Metal, toki debyytilläkin omat ansionsa edelleen on. Keikkoja olen nähnyt tolkuttoman määrän, alkuvuosina Tavastian uuden vuoden keikalle sai lippuja kohtuu helposti, sittemmin osa uusistavuosista jäi väliin vain kun lippuja ei enää helposti saanut. Venus Doom oli viimeinen todella hyvä levy, kaksi uusinta alkoi olla aika keskinkertaisia, ja siinä mielessä yhtyeen lopettamispäätöksen ymmärtää hyvin.
jake styles
Posts: 96
Joined: Thu Jul 26, 2007 11:35 am
Location: Vantaa

Re: HIM

Post by jake styles »

Näin HIM:in ekan kerran livenä Nummirockin kakkoslavalla -97, ennen debyyttialbumin ilmestymistä. Huvittavaa on se, että tuon jälkeen en olekaan sitten yhtään keikkaa muistaakseni onnistunut todistamaan vaikka paljon olen bändiä kuunnellut, etenkin kahta ekaa levyä aikanaan, ja haluja keikallekin olisi ollut. Nyt Tuska-keikkakin jäi väliin kun oli GNR:n kanssa päällekkäin.

Tosin jossain Deep Shadows & Brilliant Highlights -levyn jälkeen bändi jäi hieman vähemmälle kiinnostukselle itselläni, ja sen jälkeiset pari albumia tuli lähinnä muutamat kerrat kuunneltua läpi. Screamworks sitten taas Heartkiller -sinkun myötä herätti kiinnostuksen uudelleen, ja Tears On Tape myös toimi oikein hyvin, ja sen jälkeen noita viime vuosikymmenenkin levyjä on tullut otettua enemmän haltuun.

Jos nyt vielä viimeisiä uuden vuoden keikkoja on Suomeen tulossa niin varmasti kyllä yritän hankkia lipun. Saa nähdä sitten onnistuuko - tiukkaa tulee olemaan, ainakin jos ne keikat Tavastialla on.
Munamankeli
Posts: 1165
Joined: Tue Apr 22, 2003 9:10 am
Location: Turku, Helsinki

Re: HIM

Post by Munamankeli »

mikaw wrote:Uskomatonta, että HIM:stä ei ole omaa ketjua. Onko sitten ollut liian suosittu vai ei ole ollut Sabbathman-tyyppistä fania?
Totta, tavallaan se on ihmeellistä, kun ottaa huomioon HIM:stä Imperiumiinkin tehtyjen juttujen määrän ja bändin pitkän uran sekä suosion.

Ketjun puutteeseen lienee useita syitä:
A) Ei ole löytynyt kivenkovaa ja riittävän tulisieluista fania, joka aloittaisi. Kunnes nyt?
B) Yhtyeen musiikki on liian kaupallista, suosittua ja (gootti)tyttöjen kuuntelemaa, jotta tavallinen hevikarju kehtaisi tai välittäisi aloittaa ketjun.
C) Tänne kirjoittavista hard rock -faneista iso osa on hieman vanhempaa ikäryhmää, joille HIM ei merkitse juuri muuta kuin hyviä biisejä ja sinänsä ihan OK bändiä, minkä vuoksi kukaan ei jaksa avata ketjua. Ei siis saman tason selkäydintä, alitajuntaa ja nostalgiaa kuin vaikkapa 1980-luvulla aloittaneet yhtyeet.

Itse kuulun C-ryhmään. HIM on aina tehnyt vähintäänkin hyvää musiikkia ja kerran vaivauduin jopa klubikeikalle katsomaan, toimiiko Valon karisma ja hitit livenä. Ensin mainittu oli siinä ja siinä, mutta biisit soivat pirun komeasti. Joskus 1990-luvulla taisin antaa vaimolle ja sen kaverille paikat vieraslistassa, kun en jostain syystä viitsinyt itse mennä keikalle (luultavasti vuosi 1998, Turku, mestana Kåren).
hex
Posts: 221
Joined: Thu Aug 16, 2007 11:33 am

Re: HIM

Post by hex »

Munamankeli wrote: Ketjun puutteeseen lienee useita syitä:
Olen 66,6% varma että täällä oli jossain vaiheessa HIM ketju, varmaan tuolla keikat osiossa kuitenkin. Ylläpito on tainnut vanhoja ketjuja siivota pois aikojen saatossa kun hakemallakaan sitä ei enää löydä.
HeBeHu
Posts: 126
Joined: Mon Oct 28, 2002 7:12 am
Location: Rollo Rock City

Re: HIM

Post by HeBeHu »

Greatest Love Songs Vol. 666 on helvetin kova levy edelleen.
Munamankeli
Posts: 1165
Joined: Tue Apr 22, 2003 9:10 am
Location: Turku, Helsinki

Re: HIM

Post by Munamankeli »

hex wrote:
Munamankeli wrote: Ketjun puutteeseen lienee useita syitä:
Olen 66,6% varma että täällä oli jossain vaiheessa HIM ketju, varmaan tuolla keikat osiossa kuitenkin. Ylläpito on tainnut vanhoja ketjuja siivota pois aikojen saatossa kun hakemallakaan sitä ei enää löydä.
Joo, oli siellä ainakin mun tekemä ketju loppuvuoden 2012 klubikiertueesta. Eipä löydy enää edes Googlen sivustokohtaisella haulla.
Deleted User 12506

Re: HIM

Post by Deleted User 12506 »

jake styles wrote:Näin HIM:in ekan kerran livenä Nummirockin kakkoslavalla -97, ennen debyyttialbumin ilmestymistä. Huvittavaa on se, että tuon jälkeen en olekaan sitten yhtään keikkaa muistaakseni onnistunut todistamaan vaikka paljon olen bändiä kuunnellut, etenkin kahta ekaa levyä aikanaan, ja haluja keikallekin olisi ollut. Nyt Tuska-keikkakin jäi väliin kun oli GNR:n kanssa päällekkäin.

Tosin jossain Deep Shadows & Brilliant Highlights -levyn jälkeen bändi jäi hieman vähemmälle kiinnostukselle itselläni, ja sen jälkeiset pari albumia tuli lähinnä muutamat kerrat kuunneltua läpi. Screamworks sitten taas Heartkiller -sinkun myötä herätti kiinnostuksen uudelleen, ja Tears On Tape myös toimi oikein hyvin, ja sen jälkeen noita viime vuosikymmenenkin levyjä on tullut otettua enemmän haltuun.

Jos nyt vielä viimeisiä uuden vuoden keikkoja on Suomeen tulossa niin varmasti kyllä yritän hankkia lipun. Saa nähdä sitten onnistuuko - tiukkaa tulee olemaan, ainakin jos ne keikat Tavastialla on.
Mulla oli muistikuva että olisivat soittaneet tuona samaisena vuonna Salakari-hallissa vanhalla His Infernal Majesty nimellä, mutta muistini saattaa pätkiä. En ole HIMin livekeikoista oikeastaan koskaan kamalasti innostunut, mutta levyjä tuli luukutettua paljon vuosituhannen vaihteen tienoilla. Bändi ei ainakaan tuohon aikaan ollut livenä kovin erikoisessa vedossa.

Vastaavasti DS&BH jälkeen mullakin lopahti kiinnostus melko lailla kokonaan. Olisi ehkä kuitenkin kiva nähdä vielä jäähyväiskeikoilla, muttei taida osua hyvää tilaisuutta kohdalle.
jake styles
Posts: 96
Joined: Thu Jul 26, 2007 11:35 am
Location: Vantaa

Re: HIM

Post by jake styles »

Aaaron wrote: Mulla oli muistikuva että olisivat soittaneet tuona samaisena vuonna Salakari-hallissa vanhalla His Infernal Majesty nimellä, mutta muistini saattaa pätkiä.
Joo, vanha nimi oli käytössä vielä Nummirockissakin toki, en vaan jaksanut sitä tuossa mainita. Tuossa lyhyt reportaasi festareilta, Ville Valo myös mukana: https://www.youtube.com/watch?v=fPINMMyPHdQ
Koskenkorvasieni
Posts: 1133
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

Re: HIM

Post by Koskenkorvasieni »

Ville avaa KaaosTV:n haastattelussa yhtyeen lopettamispäätöksen taustoja ja vihjaa tulevaisuudensuunnitelmistaan.
https://www.youtube.com/watch?v=8tIN_p15WAo
Last edited by Koskenkorvasieni on Mon Mar 23, 2020 6:41 am, edited 1 time in total.
Khamul
Posts: 420
Joined: Wed Mar 05, 2003 9:10 pm

Re: HIM

Post by Khamul »

metal4life wrote:Metallican lämppärinä olivat olympiastadionilla 10 vuotta sitten, ja silloin päällimmäiset huomioni siitä keikasta oli muutama hyvä riffi ja melodia ja Valon silmiinpistävä evvk-asenne. Sen verran kuitenki uppos, että siitä oisko ollut heti seuraava päivä kun hain anttilasta tuon debyyttilevyn ja aloin tutustumaan. Siinä sit tuli jonku ajan päästä semmoinen vaihde ettei silloisessa mp3-soittimessa muuta ollutkaan kuin HIMiä. Venus Doom, Love Metal ja Tears on Tape ehkä itselle parhaimpia levytyksiä.

Näiden 10 vuoden aikana bändi on kyllä kuulunut jatkuvasti niiden suurimpien suosikkieni joukkoon ja olen seurannut tekemisiään tiiviisti koko ajan. Tuskassa vetivät oikein pirteän keikan ja todella suuri plussa Resurrectionin ja Stigmata Diabolin kaltaisista harvinaisuuksista, olis mun puolesta setissä saanut olla enemmänkin vaihtelua aiempiin kiertueisiin verrattuna. Jos/kun bändi ne vihoviimeiset keikkansa heittävät Suomessa joulukuussa, niin aivan varmuudella menen katsomaan.
Taisi olla tuota kiertuetta, jolla oli ennen Helsinkiä lennellyt pulloja summuuta. Siinä mielessä jokseenkin ymmärrettävää, että jos odotettavissa on pullosade, niin ei se esiintyminen ehkä samalla tavalla jaksa kiinnostaa. Eipä siinä, ko. keikka on ainoa, jonka olen HIM:iltä nähnyt ja oli kyllä (ehkä yllämainitusta syystä johtuen?) aivan helvetin laiska. Toki jo lähtökohtaisesti melko outo kattaus Diablon ja Metallican seassa.
gabriel
Posts: 242
Joined: Wed Sep 27, 2006 4:49 pm
Location: tampere

Re: HIM

Post by gabriel »

No johan on. Oikeestikko tuo Tavastia-keikka on ainoo mitä Suomessa enään tehdään ? Ois ollu kiva käydä vie kattoo jossain pienemmällä klubilla, mutta tuonne tavastialle ei kyllä saa millään lippua. Aika lailla vois sanoo, että kylläpä kotikylän väkee kyykytetään isolla kädellä.
kaunisto
Posts: 142
Joined: Fri Sep 06, 2002 3:33 pm
Location: Gone

Re: HIM

Post by kaunisto »

Ei ne nyt tuohon voi jäädä. Ensi myydään viimeinen keikka loppuun ja sitten sattumalta Tavastian varauskirjassa sattuukin olemaan vapaata vielä 30.päivä ja kun kerran kysyntää on, niin tottahan jäähyväiset täytyy maakuntiinkin käydä jättämässä. Toivottavasti.
Evilhammer
Posts: 317
Joined: Thu Sep 20, 2012 7:52 am

Re: HIM

Post by Evilhammer »

Näytti olevan jo puol seiskan aikaan jengiä jonottamassa lippuja tiketin edessä..
Rockman
Posts: 77
Joined: Sun Sep 04, 2016 8:17 am

Re: HIM

Post by Rockman »

Juuri Facebookissa julkaistiin, että suuren kysynnän vuoksi heittävät minikiertueen vielä Suomessa, paikkoina Helsinki x2, Oulu ja Seinäjoki ainakin. Kyllähän tämän ennusti pitkältä.
Deathklaat
Posts: 1137
Joined: Sat Mar 31, 2007 8:54 pm

Re: HIM

Post by Deathklaat »

Parin vuoden päästä onkin sitten kattavan comeback-kiertueen aika.
gabriel
Posts: 242
Joined: Wed Sep 27, 2006 4:49 pm
Location: tampere

Re: HIM

Post by gabriel »

20 min roikuin tiketin jonossa ja sitten tuli ruutuun loppuunvarattu-teksti. Kyllähän joku noista muistakin keikoista passaa, mutta ois oikeesti ollu hieno olla paikalla viimisellä. Kehtaan väittää, että harvassa on ne Suomalaisbändit, mitkä näihin ( poislukien Nightwish ) Himin saavutuksiin (levymyynti maailmanlaajuisesti) tulee pystymään. Jotenkin kummalla tavalla kovin aliarvostettu ollut viime vuodet.
Pagan Fears
Posts: 1448
Joined: Thu Nov 03, 2005 3:33 pm
Location: Lahti

Re: HIM

Post by Pagan Fears »

Tavastialle en edes yrittänyt saada lippua, mutta tuo Pakkahuoneen keikka ei kuulostaisi yhtään huonolta vaihtoehdolta. Hyvä keikapaikka, Lauantai ja yhtyeen uran toiseksi viimeinen keikka. Onhan HIM vielä nähtävä niin ei jää sitten harmittamaan.
Munamankeli
Posts: 1165
Joined: Tue Apr 22, 2003 9:10 am
Location: Turku, Helsinki

Re: HIM

Post by Munamankeli »

gabriel wrote:Kehtaan väittää, että harvassa on ne Suomalaisbändit, mitkä näihin ( poislukien Nightwish ) Himin saavutuksiin (levymyynti maailmanlaajuisesti) tulee pystymään. Jotenkin kummalla tavalla kovin aliarvostettu ollut viime vuodet.
Eihän siinä kehtaamista ole, koska asia on tosi. Jenkeissä HIM oli joskus 2000-luvun puolivälissä käsittämättömän suosittu, mitä tulee esillepanoon esim. levyliikkeissä. Niin Losissa kuin Nykissä HIM-aiheista kamaa oli samalla pöydällä Mötley Crüe ja Ozzy-krääsän kanssa. Silloin jopa minä tajusin, että Ville ja pojat ovat tehneet montakin asiaa oikein.

Aliarvostukseen voi olla syynä jenkeissä pyöriminen, liian täydelliseksi brändätty imago, hienot videot, vähäiset tai vähäsanaiset haastattelut. Ja ehkä se lähtö oli liian nopea ja korskea? Massiivinen hitti lähes uran alkuun, minkä jälkeen kaikki kriitikot jäivät vain odottamaan alamäkeä. Tiedä sitä.

Toisaalta, esimerkiksi Bon Jovi on koko uransa ajan haikaillut arvostuksen perään. Sitä hän ei tule koskaan saamaan, mutta levyt ja keikat ovat myyneet kuin Applen osake.
Pagan Fears
Posts: 1448
Joined: Thu Nov 03, 2005 3:33 pm
Location: Lahti

Re: HIM

Post by Pagan Fears »

Olipas saaatana projekti lipun ostaminen Tampereen keikalle. Lopulta 1,5 tunnin päivittämisen jälkeen onnistuin saamaan lipun. Helsingin keikalle ostin ennen sitä kenttälipun jonka mahdollisesti laitan myyntiin. Mitenkäs tuo myyminen menee kun liput ovat nimettyjä?
Wellu
Posts: 159
Joined: Mon Aug 26, 2002 5:54 am
Location: Oulu

Re: HIM

Post by Wellu »

Pagan Fears wrote:Mitenkäs tuo myyminen menee kun liput ovat nimettyjä?
Ticketmaster wrote:Lippujen tilaajan tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä lipuntarkastuksen yhteydessä.
Jääköhän tuossa riski lipun jälleenostajelle, että hänen henkilöllisyys voidaan tarkistaa lipuntarkastuksen yhteydessä? Ticketmaster kun ilmoittaa sivuillaan, että se ei vaihda (tai lunasta takaisin) ostettuja lippuja, niin sieltä tuskin hirveästi apuja tulee tämän asian kanssa.

Kerran on minulla lippuun kirjoitettu nimi, mutta eipä sitä sitten Jalometallissa tarkistettu, että kuka sitä lippua loppupeleissä käyttiää. Tiedä sitten mikä on käytäntö muualla.
Post Reply