Serotonin Syndrome "Seed of Mankind" [Post-metal]

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
mega
Posts: 1592
Joined: Fri Aug 23, 2002 6:49 am
Location: Tampere
Contact:

Serotonin Syndrome "Seed of Mankind" [Post-metal]

Post by mega »

SEROTONIN SYNDROMELTA KOLMAS ALBUMI KESKELLE VUODEN SYNKINTÄ AIKAA – ENSISINGLE KUUNNELTAVISSA

Rovaniemeläinen post-metal-yhtye Serotonin Syndrome juhlistaa 10-vuotista taivallustaan julkaisemalla kolmannen albuminsa Seed of Mankind tammikuun 2023 lopussa. Tuleva levy on selkeä jatkumo aiemmille julkaisuille ollen kuitenkin aiempaa raaempi niin soitannollisesti, soundillisesti kuin sanoituksellisestikin. Välillä biiseissä raivotaan ja vaaditaan pelastusta kuin maailmanlopun edessä kunnes lopulta esitetään vienoja toiveita kaiken loppumiselle.

Nyt levyltä on julkaistu sen ensimmäinen single Among Others, jonka sanoitukset yhtye tiivistää seuraavasti:
”Kappale kertoo ihmisen tekopyhyydestä ja taidosta olla kantamatta vastuuta teoistaan. Oli kyseessä sitten luonnon tuhoutuminen, sota tai sosiaaliset ongelmat, ihminen kykenee valehtelemaan itselleen saadakseen todellisuuden näyttämään paremmalta. Biisin kertoja ei ole mikään poikkeus, hän on vain yksi muiden joukossa.”

Among Others kuunneltavissa YouTubessa https://youtu.be/G2pdXYzriIs ja kappale myös Spotifyssa https://open.spotify.com/track/0Q1UTfnP ... 885ff64454

KOKOONPANO
Asko Nousiainen – laulu
Joonas Hämäläinen – kitara (Harhala, Vallihauta)
Timo Lukkariniemi – kitara & taustalaulu (Green Machine)
Jussi Pietarila – basso (Ghoul Convoy)
Rauli Juopperi – rummut (Suotana, Ravage Machinery)

DISKOGRAFIA
I (2014)
Sarajas (2015)
Bipolar Highness -single (2020)
Seed of Mankind (2023)

https://www.facebook.com/serotonin0syndrome
https://www.instagram.com/serotonin_syndrome_official/
https://serotoninsyndrome.bandcamp.com/
mega
Posts: 1592
Joined: Fri Aug 23, 2002 6:49 am
Location: Tampere
Contact:

Re: Serotonin Syndrome "Seed of Mankind" [Post-metal]

Post by mega »

SEROTONIN SYNDROME KÄSITTELEE VIDEOLLAAN IHMISTEN KYKENEMÄTTÖMYYTTÄ TULLA TOIMEEN KESKENÄÄN – UUSI LEVY JULKI KUUN LOPUSSA

Rovaniemeläinen post-metal-yhtye Serotonin Syndrome julkaisee kolmannen albuminsa Seed of Mankind tammikuun 27. päivä. Bändin 10-vuotisjuhlajulkaisu on seuraava looginen askel kohti musiikillista lopputulemaa ja päämäärää. Tunnelmoinnin vastapainoksi kappalemateriaaliin on tuotu mukaan entistä enemmän aggressiivisuutta muistuttamaan, kuinka maisemaa ylläpitävä maapallo voi huonosti.

Nyt levyltä on julkaistu sen toinen videoksikin tehty single The Pitiful One, jonka sanoman yhtye kiteyttää seuraavasti:
”Kappale kertoo ihmisten kykenemättömyydestä tulla toimeen keskenään. Kun meidän pitäisi vetää yhtä köyttä selviytyäksemme, kiskommekin sitä pelkästään eri suuntiin. Pian tuo selviytymisen köysi löytyykin kauloiltamme, kun toistetaan samat historian virheet oppimatta niistä mitään.”

The Pitiful One -musiikkivideo katsottavissa YouTubessa https://youtu.be/DlMUi-NzamE ja kappale kuunneltavissa myös yleisimmissä striimauspalveluissa osoitteessa https://serotoninsyndrome.ampl.ink/the-pitiful-one

SEED OF MANKIND -BIISILISTA
1. Among Others
2. The Pitiful One
3. Seed of Mankind
4. Dot Marks the Spot
5 .The End

KOKOONPANO

Asko Nousiainen – laulu
Joonas Hämäläinen – kitara (Harhala, Vallihauta)
Timo Lukkariniemi – kitara & taustalaulu (Green Machine)
Jussi Pietarila – basso (Ghoul Convoy)
Rauli Juopperi – rummut (Suotana, Ravage Machinery)

DISKOGRAFIA
I (2014)
Sarajas (2015)
Bipolar Highness -single (2020)
Seed of Mankind (2023)

https://www.facebook.com/serotonin0syndrome
https://www.instagram.com/serotonin_syndrome_official/
https://serotoninsyndrome.bandcamp.com/
Post Reply