Sabbathman wrote:Enpä olisi uskonut että Top Ten ei saanut edes Iron Maidenin levyjä hyllyynsä ajallaan...
Seinäjoesta en tiedä, mutta ainakin Tampereen Anttilan Topten on viime vuosien aikana kuihtunut melko heikkoon kuntoon. Ennen tuli hommailtua paljonkin cd/dvd levyjä sieltä, mutta nykyisin ei ole paljoo vaihtoehtoja mistä valita. Mikäli sama meno jatkuu, veikkaan että ei enää paria vuotta kauempaa ja koko myymälä on kaput.
Lahden Anttilan Topten on myös todella kuihtunut. Varsinkin CD-tarjonta on todella köyhää, vähentynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Ei sielläkään ollut Sielujen kirjaa myytäväksi. Kaikenmaailman v**un cheekit ja robinit sinne kyllä tulee heti ilmestymispäivänä, mutta vähänkään erikoisempi materiaali... unohda.
Melkein tasan 2 vuotta sitten ei alkanut kuihtuminen vaan tapahtui lähes teloitus - lähes kaikki hyvät metallit, rockit ja bluesit pois, jäljelle jäi vain rippeet ja Risto-Pojat. Nyt loppukesästä DVD-osiosssakin säilynyt jonkinlainen status quo on alkanut murenemaan. Metallihyllyssä on jotain. Alelaarissa on jotain, vähän. Se mainio tilauspalvelukin tapettiin 2 vuotta sitten - onneksi samaa palvelua tarjoaa Mustekolmio Joupin CM:ssä.
Armonaikaa on vielä maanantaihin. Jos ei ole Iron Maidenin kirjaboxia tarjolla omassa sapluunassaan, niin kaupat tulee Sper..Prismassa kun ajelen sen kautta saunomaan. Toki jo nyt lauantaipäivän Vaasan reissulla käymme muiden liikkeiden lisäksi Top Tenissä ja CM:ssä, helpotus voi tulla jo sieltä.
Taas vituttaa ja kadun jo sitä että jätin kirjaboxin sinne Prisman hyllyyn K-etusetelieni kanssa maitoillen. Mutta paikallinen liike, hyviä tyyppejä töissä, ja kun olen päättänyt katsoa jonkin loppuun asti...no siitähän minut tunnetaan.
Nimimerkki Ianuarius heittänyt hyvää avautumista levystä muusikoiden.net keskustelufoorumeilla. Oli hauskaa luettavaa. Hauskaa, koska suurin osa on ihan totta.
Voi hyvä luoja tätä levyä.
Onneksi satuin katsomaan että onko Spotifyssä ennen kuin menin ostamaan. Nyt on kuunneltu kokonaan läpi ja jotenkin tässä hommassa on vain niin punainen lanka hukassa.
- Nickon soitto on aivan järjettömän laiskaa ja laahaavaa, ja kuten joku jo aiemmin mainitsikin, niin äijä soittaa vain sitä yhtä helppoa breakkia uudestaan ja uudestaan. Ehkä se on vaan kyllästyny rumpujen soittoon.
- Kaikki biisit on jonkinlaisia tilkkutäkkejä, kuten Bruce haastattelussa mainitsikin. Miehet on tämän progeinnostuksen myötä niin hukassa ja taitotason ulottumattomissa, että kappaleet ovat vain aivan järjetöntä sekamelskaa.
- Pahinta on se, että aina välissä ku jossain kymmenen minuutin biisissä tulee joku yksi riffi, joka kuulostaa oikeasti helvetin hyvältä, niin sitten sitä ympäröi molempiin suuntiin kymmenen minuuttia jotain laahaavaa haparointia.
- Mikä helvetti tuossa THE red and THE blackissa oikeasti on tuo bassosekoilu? Suoraan sanottuna oksettavan kuulosta telotussönkötystä. En tienny Brucen syövästä mitään vielä hetki sitten, niin onko Harrisillakin nyt sitten ollu joku aivolobotomia, josta vaan en ole tietoinen?
- Tears of a Clown on paska nimi. Joku Shoot All the Clowns toimii sellasena läppäbiisinä... varsinki ku se on ihan hyvä biisi. Sitä on hauska kuunnella ja vähän naureskella että wtf oikeasti. Mutta jos biisin nimessä on sana "clown", niin silloin hommasta katoaa kaikki vakavuuden rippeetkin. Mielikuvat klovneista herättää vain vastenmielisyyttä ja saa pyörittelemään silmiä. Miksi klovneja enää on edes olemassa? Kuka tietää.
- Book of Soulsin intro on myös jotenkin ihan hirveän kuulonen. Oliko tämä Janickin idea? Muistan, että äijät osas vielä joskus soittaa kitaraa, mutta tuo on niin helvetin vaikean kuulosta, että oisko vaan kannattanu jättää suosiolla pois.
- When the River Runs Deep on levyn ainoa nopea biisi ja siinä vähän tulee sellaista energisyyttä muuten aivan saatanan aneemiseen levyyn, mutta siinä ei vaan ole mitään hyviä riffejä. Tuollasta tylsää jynkytystä vaan.
- Ylipäätäänki kaikki levyn kertsit on tosi mitäänsanomattomia. Ei nyt välttämättä huonoja, mutta ei vaan tule sellanen olo koskaan että "JES KERTSI", niinku kaikissa bändin tunnetuimmissa biiseissä.
- Onko tässä nyt vähän tällanen George Lucas -ongelma, että kukaan ei enää haasta bändiä mitenkään, eikä vaivaudu tuottamaan biisejä? Onko seuraava albumi kolmen levyn mittainen? Tässä levyssä on aivan järettömästi tavaraa, jonka ois voinu AIVAN HUOLETTA leikata pois.
- Book of Souls biisissä on hyvä toi 5:30 kohalla oleva teemariffi, mutta sinne sekin unohtuu johonkin. Tylsä laahaava säkeistö. Nii joo, olihan tässäkin tällainen ihan menevä väliosa. Jopa aivan hyvä meininki. Miksi hitossa tässä biisissä on tuo introräpellys? Ois muuten kova biisi, ku ois vaan toi nopea väliosa ja muut jutut jättäny vaan pois.
- Tän levyn miksaus on kyllä aivan kauhea. 200-800 Hz alueelle jätetty aivan liikaa kaikkea ja rummuista puuttuu kaikki potku. Tomit kuulostaa aivan pahvilaatikoilta. Hyvä? Basso on pelkkää huminaa jossain ympärillä. Leadikitarat on tosi monesti (vaikkapa tuo Shadowsin Wasted Years -intro) niin pistävän kuulosia jostain 3KHz kohilta, että sattuu korviin kuunnella. Eikö ketään vaan kiinnosta enää?
- Onko nää lord of light yms. lyriikat jotain wink wink -juttuja faneille? Koska ne ei vaan toimi. Vai onko sanavarasto vain loppunu kesken?
- "Fly like a monkey"? Oikeasti? Apinat on hauskoja eläimiä. Niin hauskoja, että miksi niitä on Maidenin lyriikoissa? Muutenki koko Death or glory kertsi on vain tyhmän kuulonen. It's all the same. Puhutaan varmaan tämä levyn biiseistä. Jännä valinta muuten vetää Gangland-kompila toi biisi. Jotenki vastenmielisen kuulonen.
- "Shadows in the stars // We will not return // Humanity won't save us // At the speed of light" -- niin mitä? Mitä tuo tarkottaa? Ihmiskunta ei pelasta meitä valonnopeudella? Pelastaako se sitten jollain muulla nopeudella? Mitä nyt wtf taas oikeasti?
- Shadows of the Valleyssä on monia ihan ok IHAN OK osuuksia, mutta sitten jotenki mistään ei saa mitään otetta. Onko se toi, että Nicko vetää taas yhdellä kompilla koko helvetin biisin läpi? Missään kohtaa ei ole mitään tasotusta, missään ei mitään kliimaksia, koko biisi menee sellasella 7/10-energiatasolla läpi. Ja tuo riffi, mihin toi biisi loppuuki, on kyllä jotenkin vain mitäänsanomattoman kuulonen.
- Ihan ku tässä Tears of a Clownissa Nickolla ois ihan kauhea työ pysyä perässä, että mitä kannua pitäis lyödä missäki kohtaa. Tuo progeriffi on tavallaan ihan siistin kuulonen, jos siinä ois joku pointti. Nyt se on vaan tuommonen "aha..."
- Yhhh... mikä tässä Man of Sorrowsin alkusoolossa on? Eka lähtee silleen... huoh, taas joku tämmönen soolo... ja sitten se lähtee huiteleen johonki mihin ny vittuun... Onko tämä Janickin soittama? Tuntuu jotenki, että kyllä Smith ja Murray tietää paremmin.
- Eipä oo surkutusten miehessä muutenkaan mitään mainitsemisen arvosta. Tuollanen perusjynkytys josta ei jää mitään mieleen. Niinku koko levy.
- Ja ehkä kruununjalokivenä kakun päällä tämä helvetin Empire of the Clouds. Pianosaundi on ku jostain 200 markan Casiosta. Niinku se vissiin haastattelun perusteella vähän onki. Miksi? Kuka tietää. Ihan hyvä teemamelodia. Vähän samanlainen niinku Wild Wind Blowsissa. Mutta sitten tämä on vaan tällasta jaarittelua, joka ei mene minnekään, 17 minuuttia...
- Miksi lehmänkello? No ehkä se on vähän samaa menoa ku joskus No Prayerin aikoihin. En tiedä, miksi kukaan haluais palata sinne. Holy Smoke ja Holy Kehmän Lellot.
- Parhaat biisit levyllä on If Eternity Should Fail ja Book of Souls. Ja kumpiki on pilattu tuollasilla muovisilla syntikkasaundeilla, jotka on ilmeisesti soittanu joku Janickin 8-vuotias lapsenlapsi tmsp.
Emmätiiä. Jää kyllä ostamatta tämä. Koko levyllä ei ole yhtään sellasta biisiä, jota haluttais kuunnella yhtään enempää. Edellisellä oli sentään Starblind, jota tulee kuunneltua vieläki. Huh huh. Eka Maidenin levy, jonka skippaan täysin.
hex wrote:kyllä nyt jännittää koko viikonlopun saako sapattimies maideninsa maanantaina ja tuleeko mukana plussapisteet! aivan hurja meininki nyt!
Olenko nyt ymmärtänyt oikein, että laudan ehkä kovin Britti-metalli diggari on jäänyt ilman Maidenin tuoreimman albumin fyysistä painosta ja metsästää nyt sitä hulluna ympäri kyliä
Joskus ehkä noin vajaa kymmenen vuotta sitten kävin kyselemässä paikallisesta levypuljusta Obituaryn uutukaista julkaisupäivänä ja myytiin 'ei oota'. Siinä hetkessä päätin, että tästä eteenpäin tilaan levyni ainoastaan postimyynnistä tulivat ne postilaatikkoon julkaisupäivänä tai sitten ei.
Anttiloiden aikoinaan niin loistavat TOP-tenit ovat kylläkin vajonneet armottomaan pohjaliejuun sen myönnän.
Ei ollut Dickinsonin Man Of Sorrows levyllä mukana, vaikka jo biisilistaa tiiratessa kattelin että ei saatana, ei kai cover-linjalle mennä? Ei menty. Kyllä Maiden teki ilman covereitakin maailman parhaan yli 90-minuuttisen levyn. Siihen mahtuu toki heikko lenkki Speed of Light...mutta menköön se läpi tällä kertaa.
Heikko levy, samaa tasoa kuin edeltäjänsä. Kökköjä sovituksia, heikkoja riffejä, surkeita melodioita ja kokonaisuutena todella köyhiä biisejä. Odotuksia ei ollut ja hyvä niin. Kertakuuntelu jäänee ainoaksi, mutta onpa keräilyn vuoksi hyllyssä.
Paljon hehkutettu empire-biisi on ok, mut ei todellakaan mikään November Rain. Tears of a clown levyn paras ja sekin kuulostaa Brucen soolokamalta, ei maidenilta. Koko levyä vaivaa sellainen "maidenittomuus" koko mitalta. Vaikea yhdistää biisit bändiin. Kuulostaa jonkun tribuuttibändin yritykseltä duunata Maidenmaista kamaa ja siinäkin epäonnistutaan rankasti. Missä ovat Maidenmaiset melodiat? Kitarat soittaa melodiaa basson vaihdellessa taustalla Alexin tai Hallowedin tyyliin? Kitaraharmoniat? Terssit? Ei yhtään sellaista kohtaa koko levyllä. Ainoastaan noita Gersin idioottimaisia hilipatihippaa-melodioita. Kolmen kitaristin potentiaali heitetään täysin hukkaan, once again.
Jossain biisissä oli kyllä niin typerä ja myötähäpeää herättävä Gers-melodia samalla pohjasoinnulla vielä koko ajan, ettei mitään rajaa. Pahinta oli vielä se, että se tuli biisissä vielä uudestaan ja taisi koko biisi loppua siihen.
Secundaluokan kamaa bändiltä, mikä on tehnyt oikeasti mahtavaa musiikkia vielä 2000-luvun alussa. En mä tällaista halua kuunnella, en millään. 2006-vuodesta alaspäin otan omat Maiden-kuunteluni. Eihän siitä ole kuin hetki aikaa, kun bändiltä tuli Rainmakerin tasoista superkamaa? Mitä hittoa on tapahtunut?
Dance of Death on oikeasti törkeän kova platta tällaisen väkisinväännetyn pökäleen rinnalla. Ja jos lopetettaisiin sen proge-sanan käyttö näissä puolivillaisissa riffiviritelmissä?
Positiivisena mainittakoot, että Nickon soitto on paljon virkeämpää tällä levyllä kuin edellisellä.
Kitarasaundeista en kyllä diggaile lainkaan. Koko yleissaundi on jotenkin luotaantyöntävä. Soolot olivat niin mitäänsanomattomia, että en edes huomannut niiden olemassaoloa. Taisin toivoa vaan, että loppuisi nämä ylipitkät biisiraakileet. Myöskään Brucen kiekumista en kauheasti jaksa kuunnella, aika rasittavan kuuloista. Menee niin negatiiviseksi parjaukseksi, että parempi lopetella tähän.
Kiva, että vanhoilla äijillä on puuhaa kiertueiden ulkopuolella, mutta ei näistä parista viimeisestä levystä mikään hyvä maku jää suuhun, jos oletuksena on, että kuuntelee vaikka koko levytyshistorian alusta loppuun lävitse.
NykyMaiden ei ole kyllä mun juttu lainkaan.
Last edited by Lappis on Sat Sep 05, 2015 8:20 am, edited 1 time in total.
Muusikoiden.netistä lainattu vollotus ihan hyvää viihdelukemista. On niillä ressukoilla nyt varmasti rankkaa!
Levy on nyt yhden kuuntelun jälkeen yllättävän asiallinen, ja paljon helpompi kuunnella kuin edellinen jöötti jota ei kahta kertaa enempää pystynyt. Itseäni ei haittaa että levyllä ei ole hirveästi heviriffejä vaan mennään jopa ihan rehellisesti raskaamman rokin puolelle. Rumpusoundit ei ole ihan niin hirveät kuin youtuben kautta mutta voisi niissä silti olla enempi munaa. On tämä helposti parasta sitten Brave New Worldin.
Sabbathman wrote:
Taas vituttaa ja kadun jo sitä että jätin kirjaboxin sinne Prisman hyllyyn K-etusetelieni kanssa maitoillen. Mutta paikallinen liike, hyviä tyyppejä töissä, ja kun olen päättänyt katsoa jonkin loppuun asti...no siitähän minut tunnetaan.
Eikö olisi helpompi vain ostaa tuo Maideni sieltä Prismasta ja laittaa plussapisteet säästöön muita ostoksia varten?
hex wrote:kyllä nyt jännittää koko viikonlopun saako sapattimies maideninsa maanantaina ja tuleeko mukana plussapisteet! aivan hurja meininki nyt!
Minuun ei Maideni koskaan erityisemmin ole iskenyt, mitä nyt muutamaa vanhempaa levyä lukuunottamatta, eikä tämä uusin tee siihen poikkeusta. Shadows Of The Valley ja If Eternity Should Fail ihan jees biisejä, muuten suht turhaa huttua. Hyviä kohtia löytyy sieltä täältä, mutta liika pituus pilaa nekin kappaleet.
Pari kuuntelua Spotifystä takana ja vinyyliä odottelen postitse saapuvaksi joskus. Ei vielä osaa mitään tyhjentävää sanoa, vaatii paljon lisäkuuntelua. Hyvä asia on se, että levy oikein kutsuu kuuntelemaan uudelleen. Mikään biisi ei tuntunut liian raskaalta sisäistettävältä vaikka paljon erilaisia osioita riittää. Melodiat ovat noin pääpiirteissään paljon parempia kuin parilla viime levyllä. Ainakin näin äkkiseltään tuntuu siltä, että kyseessä olisi paras Maiden-tuotos sitten 90-luvun vuosien. Ja saundit eivät ainakaan minua häiritse lainkaan, mikä on hyvin harvinaista Maidenin ollessa kyseessä.
Hyvä, massiivinen mestariteos tämä uusi levy.
Muutamat kuuntelut takana ja eipä tarvinnut pettyä ollenkaan, päinvastoin paranee vaan koko ajan.
AMOLAD oli sillkka mestariteos mutta TFF tuntui olevan jonkin sortin välityö tai vaihe jossa jotain uupui, tuolla levylläkin oli ne hienot hetkensä mutta lopputulos ei ollut ihan niin nappisuoritus.
Amolad viihtyy soittimessa satunnaisesti mutta The Final Frontier on jäänyt etäisemmäksi..
Mielestäni hyvä ja hieno asia että bändi jaksaa yllättää kuudennellatoista levyllänsä kokeilemalla uusia elementtejä eikä pyri enää ratsastamaan samalla kaavalla kuin aikoinaan. Hyvä että levy jakaa mielipiteitä ja se osoittaa miten ahdasmielisiä tai kaavoihinkangistuneita jotkut ovat, ne 80-luvun klassiset levyt ja piisit on jo tehty joten miksi ihmeessä pitäisi enää lähteä toistamaan tuolloin hyväksi havaittua kaavaa enää? Uusimmalla levyllä ovat poissa ovat ne tarttuvimmat kertsit ja legendaarisimmat melodiat, tosin nyt kun levyä kuuntelee niin eipä niitä ehkä jää edes kaipaamaan.
Sillä olihan Maiden jo monen monta kertaa syyllistynyt toistoon ja saman sävelkulun käyttöön useassa kappaleessa ja noihin nähden uuden levyn pienet muutokset ovat erittäin tervetulleita kuten raitis ilma. Liian moni vanhan liiton bändi on jo tehnyt turhan monta levyn samalla sapluunalla (mm. AC/DC, Motörhead hyvinä esimerkkeinä) mutta onneksi Maiden osoittaa edelleen olevansa relevantti yhtye ilman kahleita menneisyyteen. Maailman paras bändi!
Nyt nykymaailmassa jossa ulkomusiikilliset asiat, hetken hitit, täsmätuotanto sekä muu turhake pääsee turhan helposti parrasvaloihin (eikä välttämättä tarvitse omata taitoja tai lahjoja ollenkaan) Iron Maiden jaksaa mennä roimasti riman yli tekemällä levyn joka mielestäni henkii sitä miten asiat tulisi tehdä. Suoraan sydämestä ja koko levy henkii tuota fiilistä, kuulostaa rennolta ja freesiltä, ei pakotetulta vaan tuntuu että bändi tekee juuri sitä mitä haluaa ja tykkää tehdäkin. Olis ollu todella siistiä päästä aistimaan fiiliksia ja hengailemaan studioon kun levyä purkittavat.
Tuntuu että moni dissaa levyn samantien eikä malta keskittyä kuuntelemaan, kyllä muutamakin kuuntelu jo avaa levyä hiukan mutta jos ei lähde niin eihän sille mitään mahda.
Eipä se November Rain ole kummoinen kipale (tohon Lappikseen viestiin siis kommentointia), ihan ok mutta ei todellakaan mitää järisyttävää. Maailmassa on paljon parempiakin kappaleita tuossa sapluunassa.
Tulihan Gunnareita diggailtua ihan aikoinaan aktiivivuosinaan mutta näin jälkikäteen kyllä hieman oudoksuttaa se että miten Axlin otti oudon suunnan loistavan debyytin jälkeen, Illusionit olivat liian pömpöösejä egon jatkeita kaikkinen eeppisine Elton John tyylisine pianoballadeineen. Tais tuo mammuttijuttu kostautua, olis kannattanu tehdä yksi hyvä levy tai tupla noista kahdesta Illusionista.
Last edited by Shadowplay on Sat Sep 05, 2015 7:00 pm, edited 2 times in total.
Shadowplaylle tiedoksi, että oma "ahdasmielisyyteni" musiikkiin liittyen on nyt aika kaukaa haettua. Olettaen, että viittaus oli minulle.
Mutta sen myönnän, että huonoista melodioista, paskoista sovituksista, heikoista saundeista ja surkeista riffeistä en myönnä julkisesti pitäväni, sen verran "vaativa" musiikkini suhteen olen. Ei edes Maiden saa anteeksi, vaikka jonkinsortin fanilasit omistankin.
Ei luomusaundi meinaa automaattisesti paskaa saundia.
Jos bändi on yhtä vanha kuin Maiden, takana on yhtä loistokas levytysura kuin Maidenilla ja bändillä on tietyt maneerit/trademarkit olleet aina mukana musiikissa, niin kyllä mä myönnän, että sellaisessa tapauksessa mä haluaisin niitä trademarkeja myös kuulla uusillakin julkaisuilla. Maiden on sellainen tapaus. Maiden kuuluu bändeihin, jonka uusiutumista mä en todellakaan toivo. Ja käsi sydämellä; Tuskin kukaan toivoi. Vai kuunteleeko joku oikeasti näitä paria viimeistä wannabeprogelevyä mieluummin kuin Somewhere in timeä?
Jos taas puhutaan vaikka Rushista, joka parhaimmillaan vaihtoi tyyliä joka levyllä...Sitä mä odotan Rushilta vielä tänä päivänäkin, mikäli Rush vielä levyn tekee. Toivotaan niin.
Se, että kyseenalaistaa November Rainin statuksen yhtenä hienoimmista biiseistä rokkihistoriassa...
No, saa minut ainakin poistumaan keskustelusta.
Mutta hieno homma, jos ihmisille uppoaa tämä uusi Maiden. Ei se minulta ole pois. Tuolla on kuitenkin hylly täynnä Maidenia, kyllä mä sieltä mieleiseni löydän. Peace.
Lappis wrote:Mutta hieno homma, jos ihmisille uppoaa tämä uusi Maiden. Ei se minulta ole pois. Tuolla on kuitenkin hylly täynnä Maidenia, kyllä mä sieltä mieleiseni löydän. Peace.
Hyviä ideoita, jotka saavat innostumaan uutukaista kuunnellessa, mutta joka biisi ähkyyntyy niin, että ainakin itselläni miltei jokaisen biisin kohdalla mielenkiinto lopahtaa.
Musiikki taantuu taustalle mitä en tämän yhtyeen kohdalla toivoisi tapahtuvan.
Vähän on sekavat fiilikset täälläkin tästä uutukaisesta. Se on jo heti kättelyssä selvää että pituutta on liikaa, niin sitä oli vähän Final Frontierilla ja AMOLADillakin, tosin nyt homma on paisunut entisestään.
If Eternity Should Fail, The Great Unknown ja Tears of a Clown ovat varmaan ne parhaat biisit mulle. Tosin Tears of the Clown muistuttaa enemmän esim. Brucen soolomatskua kuin Maidenia, mutta kelpo veto tuo on silti. If Eternity Should Fail on tämän levyn Reincarnation of Benjamin Breeg, tämähän olisi pitänyt julkaista ekana sinkkuna IMO. Toki tämäkin biisi olisi entistäkin pontevampi jos rummut eivät laahaisi perässä, harmi. The Red and the Black olisi toimiva biisi Brave New Worldin hengessä jos A) tuota hoilausosiota ei kulutettaisi puhki ja B) biisistä karsisi puolet pituudesta pois.
Levyn huonoimmat biisit? Where the River Runs Deep on todella köyhän miehen The Evil That Men Do. Shadows of the Valley on ~7 minuuttia höystettynä olemattomalla kertsillä ja puutteellisilla koukuilla, ei tämä kipale etene mihinkään. The Man of Sorrowsin soundit (etenkin kitarariffien osalta!) mouruavat jossain ihme pahvilaatikossa ja Brucen laulu on miksattu aivan ihmeelliseksi tässä.. The Empire of the Clouds hajoaa ikävästi käsiin, pianosoundi on karsea ja nuo "progekoukerot" eivät vain toimi.
Se on kyllä myönnettävä että Nickon soitossa alkaa ikä kuulua. Välillä soitto laahaa ihan selvästi ja sit taas toisaalta osa iskuista ei vain osu kohdalleen, eli tahdissa ei meinata pysyä. Tämä on harmi sikäli sillä esim. AMOLADilla soitto kulki vielä hienosti.
Melkoista sillisalaattiahan tämä levy on. The Talismanin ja Where The Wild Wind Blowsin kaltaiset helmet loistavat poissaolollaan, kun biisit yleensä leviävät liian pituuden takia käsiin. Hyviä juttuja ja melodioita kyllä löytyy, mutta kokonaisuudet eivät ihan toimi samalla tavalla kuten ennen. Levyn olisi voinut miksata paremmin, esim. Empire of the Cloudsin pianosoundi on liian ontto, ei sille vain mitään mahda.
Noiden kolmen biisin avulla levyn kokonaisarvosana nousee jonnekkin 7:n paikkeille, eli 6½ tai 7/10.
Dickinsonille propsit levyn parhaista biiseistä, jotka ovat alussa ja lopussa. On tässä muitakin ihan hyviä hetkiä mutta paljon myös sellaista valitettavaa ennalta-arvattavuutta ja paikallaan polkemista, jotka ovat leimanneet yhtyettä turhan pitkään.
Onko nyt muuten todistettu sellaista hassuutta, että Dickinson on itse kirjoittanut itselleen liian korkealta menevät vokaalimelodiat (Empire of the Clouds 13 minuutin kieppeillä)? Muistaakseni heppu on manaillut sitä, että Harris on pakottanut toistuvasti läpi uran ujellukseen, jota on voinut vältellä lähinnä omassa soolotuotannossa.
Minä kyllä pystyn nauttimaan tästä levystä. Selkeästi parempi lätty kuin Final Frontier, melkein jopa sanoisin että reunion-ajan toiseksi paras albumi heti huikean A Matter of Life And Deathin jälkeen.
Maidenissa on mulle kysymys kahdesta asiasta, (skitta)melodioista ja Bruce Dickinsonin laulusta. Molemmat ovat nähdäkseni Book of Soulsilla kunnossa. Joku The Red And The Black on omaan korvaan ihan mannaa koko instrumentaaliosuutensa ajan ja nimibiisissä paistutellaan todella komeiden melodioiden saattelemana. Joo, kappaleissa on joitakin turhia osia (Steven bassohäröily TRATB:ssä parhaimpana esimerkkinä), mutta ei ne mua oikeestaan haittaa. Ainoa asia, mikä laskee levyn pisteitä toden teolla on (taas kerran) tuotanto ja saundipolitiikka. Mikä tässä kotikutoisessa ja viimeistelemättömässä äänimaailmassa oikein Steveä ja Shirleytä miellyttää? Vielä BNW:llä bändi saundasi tosi hyvältä ja AMOLAD:kin oli teemaansa sopiva, mutta nämä kaksi viimeistä levyä on olleet kyllä ihan pohjanoteerauksia tällä saralla.
Omat fiilikset siis kuitenkin levystä on erittäin positiiviset. Mukana on kourallinen ihan huikeita biisejä, eikä ne loputkaan ole kuin hyvää tai keskinkertaista tasoa. Suomen keikkaa odotellessa!
Levy ei useamman härkäpäisen kuuntelun jälkeen aivan niin täysin skeida ole kuin miltä ensikuuntelun jälkeen tuntui, mutta ei tällä taideta meikäläisen kirjoissa päästä edes The Final Frontierin sfääreihin. Eka biisi ja tuo mainittu Tears of the Clown (moni muukin sanonut tämän kuulostavan soolo-Brucelta, minkä allekirjoitan) on aika jees, samoin pari muuta. Loput sellaista omituisen hengenköyhää, turvotettua tavaraa, jota pitkitetyt woo-oot vaan korostaa. Sanotaan nyt niin että jos tästä olisi kaiken turhan läskin leikannut, olisi saatu ihan passeli MLP aikaan. Ehkä ennemminkin sellainen harmittavan turvallinen, varman päälle -Maiden tämä on, koska oikein mitään kivoja koukkuja ei seasta löydy, mutta niitä jo paljon kuljettuja polkuja sitäkin enemmän ja sitäkin pidemmän kaavan kautta.
Wictorey wrote:Onko nyt muuten todistettu sellaista hassuutta, että Dickinson on itse kirjoittanut itselleen liian korkealta menevät vokaalimelodiat (Empire of the Clouds 13 minuutin kieppeillä)? Muistaakseni heppu on manaillut sitä, että Harris on pakottanut toistuvasti läpi uran ujellukseen, jota on voinut vältellä lähinnä omassa soolotuotannossa.
Tuo tarttui korvaan myös. Ei sinänsä mene älyttömän ylös, eikä ääni varsinaisesti esim. säröydy, mutta jotenkin vaikealta kuulostaa. Voi olla myös epävire, samaan tapaan kuin esim. The Evil That Men Do kertsin korkeat nuotit livenä menee joskus sävelten välistä. Tai sitten koko juttu on täysin harkittu ja tulkinnassa eläydytään ilmalaivan vaappumiseen.
Positiivista on että levy hakkaa edellisen tuotannollisesti ja biisimateriaalilla, joka on tärkeintä. Ja onhan Maiden sen verta merkittävä yhtye, että jokainen uusi levy on loppujen lopuksi hyvä asia, koska kello käy jne. Ei Maiden mitään kuraa tule koskaan julkaisemaan.
Negatiivisena puolena nousee esille monien muidenkin mainitsemat turhaan biisien kestoa kasvattavat instrumentaaliosat. Esimerkiksi The Red And The Black olisi loistava kappale ilman näitä häröilyjä. Vaikka tuotannollisesti ensikuunteluilta ei paista läpi edellisen levyn välinpitämättömyys, niin kyllä se Empiren pianon soundi on outo valinta. Omiin puukorviin se kuulostaa niin huonolta, että tekee biisistä rasittavan kuunnella. Lisäksi Nickon soitto ei yllä odotetulle tasolle. Ikä toki alkaa painaa, mutta luulisi että studiossa tämä ei olisi ongelma. Edelleen tulee mieleen, että eikö Maiden syystä tai toisesta halua tehdä tuotannosta mahdollisimman hyvää?
Tohon GN’R-juttuun on pakko tarttua. November Rain hakkaa Empiren menne tullen, jos kilpailun määritelmänä on ”pianoeepos”. Vaikka Maidenia arvostan reilusti enemmän kuin GN’R:ää, niin veikkaan että Illusionit tulevaisuudessa pyörivät tiheämpään soittimessani kuin The Book Of Souls.
Aivan odotetusti melkoinen järkäle tämä The Book of Souls. Muutamalla kuuntelulla ja sanoituksiin tutustumalla kokonaisuudesta on kuitenkin alkanut muodostua jonkinasteinen käsitys ja mielipide. Mitenköhän tämän parhaiten tiivistäisi - paljon hyvää, paljon turhaakin? Ensikuulemalta levy antoi erittäin hyvän vaikutelman omiin korviini selvästi vaisumpien AMOLADin ja (erityisesti) TFF:n jälkeen. Levyn yleistunnelma on miellyttävän tumma, Maidenin mittapuulla jopa yllättävänkin synkkä ja salaperäinen. Tästä lienee kiitos Brucen lisääntyneelle sävellysvastuulle ja kahdelle levyn suosikkibiisilleni If Eternity Should Failille ja Tears of A Clownille (vaikka jälkimmäinen Harrisin teos onkin).
Levyn selvästi paremmiksi biiseiksi ovat nousseet If Eternity Should Fail, The Red and the Black, The Book of Souls, Tears of A Clown ja Empire of the Clouds. Edellämainittuun kategoriaan saattaa myöhemmin kohota myös The Great Unknown, joka sisältää vetoavaa tunnelmointia ja kauniin utuisia äänimaisemia, kärsien tosin heikommantasoisesta kertosäkeestään.
Väliinputoajiksi ovat valikoituneet Speed of Light ja The Man of Sorrows. Ensiksimainittu edustaa rokkaavampaa linjaa ja valikoituikin levyn singlebiisiksi. Kappaleen melodiat toimivat täällä päässä, mutta tylsästä kertosäkeestä miinusta. Ei huono, mutta ei kyllä ihmeellinenkään raita. Murrayn kynästä peräisin oleva jälkimmäiseksi mainittu kappale kärsii hieman samasta ongelmasta kuin edellisen The Final Frontier-albumin The Man Who Would Be King, Daven sävellys sekin. Molemmat kappaleet sisältävät kaunista ja vetoavaa tunnelmointia, mutta kokonaisuuksina ne jäävät hieman rikkonaisiksi, enkä oikein osaa sanoa pidänkö niistä vaiko en. Oma-aloitteisempi tuottaja olisi kenties voinut auttaa Davea hiomaan biisejään parempaan muottiin, mutta näillä mennään.
Huonojakin biisejä levylle on ajatunut mukaan. Niitä ovat nimittäin When the River Runs Deep, Death or Glory ja Shadows of the Valley. WtRRD on yksinkertaisesti tylsä ja sisältää todella ponnettoman kertsin. Totaalinen filleri, enkä usko fiilikseni tästä myöhemmillä kuunteluilla muuttuvan. DoG:illa on haettu vauhdin ja vaaratilanteiden tunnelmaa (sanoitukset viittaisivat Punaiseen Paroniin), mutta biisin riffittely jää vaisuksi. Kertosäe on puiseva. Täytyy kuitenkin nostaa esille, että DoG sisältää levyn parhaan kitarasoolon (1. soolo, Adrian). Huikeaa, aivan kultavuosien tasoa! Täytyy sanoa, että tässä kohdin kasvoilleni levisi leveä hymy - vanha kunnon Maiden, vanha kunnon Adrian. Vaikka kappale onkin muuten epämieluinen, jäin kelailemaan tuota ensimmäistä sooloa (alkaa kohdasta 3:18) useampaan kertaan. Ja sitten on Shadows of the Valley, jossa mennään todella pahasti riman alta. Biisi alkaa mauttoman ilmeisellä Wasted Years-rippauksella ja tarjoaa kokonaisuutena todella mielikuvituksettoman kattauksen erilaisia Maidenille ominaisia elementtejä, jotka eivät ota tulta alleen. Ponneton biisi.
Levyn paras kappale kuunteluiden tässä vaiheessa lienee Tears of A Clown. Kaikki toimii - riffit, sanoitukset, soolot (Adrianilta upeaa wahin käyttöä) ja Brucen vokaalit eläytymisineen. Biisi on toki epä-Maidenmainen, ja sen voisikin kuvitella löytyvän ennemminkin Brucen Accident of Birth- tai Tyranny of Souls-sooloalbumeilta. Oman mausteensa kuuntelukokemukseen tuo tietty myös biisin taustatarina, eli Robin Williamsin koskettava kohtalo. "Who motivates the motivator?"
Vahva kilpailija levyn parhaan kappaleen tittelistä on Empire of the Clouds, joka kuitenkin valitettavasti hieman kärsii turhan pitkästä kestostaan. Väliosat eivät aivan jaksa pitää otteessaan. Mukaansatempaavasta tarinasta iso plussa. Alun pianotunnelmointi on kaunista, ja biisi liitää upeasti aina myöhempään puoliväliinsä asti. Ihmettelin ensikuuntelulla yhden väliosan rummutuksen rytmiä, jossa ei tuntunut olevan mitään järkeä. Brucen erään haastattelun katsottuani tajusinkin, että siinähän tosiaan hakataan Morsen aakkosin S...O...S. Tunnelmaratkaisu, siis. Iho nousee kananlihalle, kun biisin lopussa palataan takaisin alkuosan säveliin. Hieno kappale ja mainio lopetus.
