Rekisteröidy    Kirjaudu sisään    Etusivu    FAQ

Etusivu » Imperiumi » Tuska Open Air Metal Festival




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 18 viestiä ] 
 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 23 Joulu 2015, 12:42 
Site Admin

Liittynyt: 22 Elo 2002, 21:39
Viestit: 3064
Paikkakunta: Espoo
Koska meilläkin on joulu, niin kerromme, että AVANTASIA saapuu Tuskaan! Bändi nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa 1.-3.7.2016 Helsingin Suvilahdessa järjestettävällä maamme raskaimmalla festivaalilla. Tuska 2016 erikoishintaiset Early Crow -liput ovat myynnissä vuoden loppuun saakka.

Avantasia on yksi aikamme merkittävimmistä rock-oopperoista ja yhtye tunnetaan sen primus motor Tobias Sammetista. Edguy-solistinakin tunnettu laulaja-säveltäjä on onnistunut luomaan Avantasiasta monipuolisen metallikollektiivin, jonka musiikki nojaa sinfonisen ja power-metalin raaka-aineisiin. Herra Sammetin rinnalla Avantasia-vokaaliosuuksia on kuultu mm. Michael Kisken, Jorn Landen, Marco Hietalan sekä Dee Sniderin tulkitsemina. Avantasia on julkaissut kuusi täyspitkää studioalbumia ja tuorein levy, ”Ghostlights”, tulee ulos 29.1.2016. Albumijulkaisun myötä Avantasia lähtee maailmankiertueelle maaliskuun alussa.

Avantasian lisäksi tähän mennessä Tuska 2016 -festivaalille on kiinnitetty seuraavat bändit: GHOST, TESTAMENT, BEHEMOTH, KATATONIA, LORDI, STAM1NA, DIABLO, PRIMORDIAL, TSJUDER, CATTLE DECAPITATION, HAVOK, MYRKUR, DELAIN. Ja lisää on tulossa...

LIPUT MYYNNISSÄ

TUSKA 2016 lipunmyynti on käynnissä. Lippukauppoina toimivat Tiketti, Lippupalvelu sekä Lippupiste. Aikainen korppi nappaa kolmen päivän Tuska-lipun 115 euron kappalehintaan. Erikoishintaiset Early Crow -liput ovat myynnissä vuoden loppuun saakka! Tuska 2016 Turbo VIP -paketin saa lunastettua 255 eurolla ja Turbo VIP –lipun haltijat varmistavat itselleen mm. festivaalisisäänkäynnin omaa kaistaa pitkin, VIP-tilan ja sen ravintolapalvelut, yhden aterian jokaiselle lipun oikeuttamalle päivälle, eksklusiivisen TUSKA 2016 -doggy bagin täydeltä merchandise-nannaa sekä asiaankuuluvat passit ja rannekkeet. Early Crow -liput ovat myynnissä nyt ilmoitetulla hinnalla kuluvan vuoden loppuun.

Muut lippukategoriat ja lipunhinnat ilmoitetaan myöhemmin.

tuska-festival.fi | facebook.com/TuskaOpenAir | twitter.com/tuskafestival | instagram.com/tuskafestival

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 23 Joulu 2015, 12:57 
Imperiumi Crew

Liittynyt: 03 Marras 2005, 10:40
Viestit: 961
Paikkakunta: Ylöjärvi
JEJEEJESJES! Kovin kiinnitys, mitä voi olla! Ghostlightsilta on tosin kuultuna vasta yksi biisi, mutta Sammetin tuotannon tuntien ei voi odottaa kuin loistavaa.

Nyt on kova kiinnitys. NYT ON KOVA!

Niin, harmi tietysti, etteivät Avantasia ja Ghost voi olla samana päivänä, mahdollinen osallistumiseni kun jää yhteen päivään, jos onnistuu sekään.

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 23 Joulu 2015, 15:19 

Liittynyt: 03 Joulu 2009, 05:40
Viestit: 4454
Paikkakunta: Seinäjoki
29.06. Hämeenlinna: IRON MAIDEN
30.06.-02.07. Provinssirock: NIGHTWISH, RAMMSTEIN
01.-03.07. Tuska: PRIMORDIAL, TESTAMENT, TOBIAS SAMMET'S AVANTASIA

Kova bändikeskittymä/kilpailu tuolle loppuviikolle. Pitääpä katsastella mille päiville Tuskan esiintyjät sijoittuvat. Kahta Etelä-Suomen reissua ei pysty tehdä, korkeintaan jompi kumpi. Ehkä pelkkä Provinssi tai Tuska. Nyt tämä Avantasia saattaa pakottaa Tuskailemaan jälleen kerran.

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 23 Joulu 2015, 17:04 

Liittynyt: 01 Marras 2006, 20:35
Viestit: 236
Paikkakunta: Lahti
Nyt on festarikesä pelastettu ensi vuoden osalta, jumankauta! Oman "pakko nähdä" -listani kärjessä oleva ja jo vuodesta 2001 kuuntelemani kokoonpano, aivan loistavaa! Kiitos! Tämä varmistaa että useamman vuoden tauon jälkeen tulee taas hankittua päivälippu Tuskaan ko. päivälle

WildFire kirjoitti:
Niin, harmi tietysti, etteivät Avantasia ja Ghost voi olla samana päivänä, mahdollinen osallistumiseni kun jää yhteen päivään, jos onnistuu sekään.


Nyt on pakko tyhmänä kysyä, että mikseivät muka voi olla samana päivänä? Avantasia on vuorenvarma pääesiintyjä omana päivänään.. vai liikkuuko nyt siis sellaista huhua jossain, että Ghost tulee Tuskaan pääesiintyjän statuksella jonain toisena päivänä? Joko todella Ghost on Suomessa niin iso bändi?

Jos näin on, niin sitten meillä on ongelma, olisin itsekin voinut Ghostin katsoa ihan mielelläni jos olisi samalle päivälle sattunut, mutta lippua en vain sen takia osta..

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 23 Joulu 2015, 19:18 

Liittynyt: 28 Elo 2002, 20:10
Viestit: 9172
Paikkakunta: Oulu (Rollo)
^ ainoa lähde pääesiintyjyydestä on bändiltä itseltään, mutta eiköhän se ole ihan validi tiato:
Ghost kirjoitti:
24. marraskuuta kello 12:00 ·

[MESSAGE FROM THE CLERGY]

We wish to inform you that GHOST will be headlining one night of the Tuska Festival in Helsinki Finland the weekend of July 1-3 2016!


Hieno homma tämä tämänpäiväinen uutinen, vaikka Avantasia on yksi SRF:n (tähänastisen kaartin) syitä, miksi ostin Elmun reissulipun ensi kesällekin. Mutta eipä se mitään, jos siinä klo 14-01 paljoudessa jääkin joku huonommalle fokusoinnille, niin saa heti perään Tuskassa uuden sanssin Tobin maailmaan. Tosin ei mikään pääesiintyjä jäänyt tänä vuonna, vaan niiden ympäriltä 1-2... 2011 Wackenissa oli mahtava keikka, mutta niinpä oli kaksi hyvää levyäkin niiden takana. Pakko Ghostlightsin on kuitenkin petrata Mystery Of Timesta!

Päiväongelmaakaan ei ole; kaikkiaan kuudenteentoista (16.) Tuskaan on vaan kolmen pv lippu olemassa :D

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 23 Joulu 2015, 21:06 

Liittynyt: 17 Marras 2003, 22:59
Viestit: 1457
Paikkakunta: Helsinki
Johan pomppas! Lordin myötä olin jo viittä vaille valmis tulemaan, mutta nyt ainakin olen paikalla. Ei haittaa vaikka Mystery of Time oli heikko esitys, eikä uuden/tulevan levyn uusi biisi jäi valjuksi. Sieltä tulee kuitenkin vanhaa hyvää.
Ja voipi olla, että Tuskan lavalle nousee Sammetin lisäksi monta kovaa laulajaa!

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 24 Joulu 2015, 00:40 

Liittynyt: 23 Elo 2002, 17:30
Viestit: 221
Paikkakunta: Hellsinki
Jack the Jester kirjoitti:
Avantasia on vuorenvarma pääesiintyjä omana päivänään.. vai liikkuuko nyt siis sellaista huhua jossain, että Ghost tulee Tuskaan pääesiintyjän statuksella jonain toisena päivänä? Joko todella Ghost on Suomessa niin iso bändi?

2011 Ghost esiintyi Tuskassa telttalavalla (RIP), mutta nyt se tosiaan on headliner. Avantasia kiilasi näköjään esiintyjälistalla kakkoseksi, joten se varmaankin on toinen pääesiintyjä. Testament on kolmospaikalla, joten se päättää yhden päivän, ellei jotain isompaa vielä löydy.

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 24 Joulu 2015, 01:30 

Liittynyt: 03 Joulu 2009, 05:40
Viestit: 4454
Paikkakunta: Seinäjoki
Onkohan toiveajattelua saada Primordial, Testament ja Avantasia samalle päivälle?

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 28 Joulu 2015, 11:31 

Liittynyt: 21 Elo 2007, 02:18
Viestit: 103
Paikkakunta: Oulu
Avantasia ja Behemoth ovat perjantaina, joten ei tarvitse miettiä mille päivälle sen lipun hankkii :twisted:

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 28 Joulu 2015, 13:10 

Liittynyt: 13 Tammi 2005, 20:19
Viestit: 284
Paikkakunta: Helsinki
Ticelon kirjoitti:
Avantasia ja Behemoth ovat perjantaina, joten ei tarvitse miettiä mille päivälle sen lipun hankkii :twisted:


Mistä bongasit tämän?

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 28 Joulu 2015, 13:43 

Liittynyt: 21 Elo 2007, 02:18
Viestit: 103
Paikkakunta: Oulu
Avantasian kotisivuilta ja Behemothin viralliselta fb-sivulta.

http://www.tobiassammet.com/eng/tour.php
https://www.facebook.com/behemoth/app/123966167614127/?ref=page_internal

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 28 Joulu 2015, 15:22 

Liittynyt: 03 Joulu 2009, 05:40
Viestit: 4454
Paikkakunta: Seinäjoki
11.06. King Diamond/Espoo
29.06. Iron Maiden/Hämeenlinna
30.06. Nightwish/Seinäjoki
01.07. Avantasia/Helsinki
02.07. Rammstein/Seinäjoki
07.07. Black Sabbath/Helsinki

Kingin ja Sabbathin keikat on nyt selviä, mutta nuo muut askarruttaa vielä. Ehkä tuo Provinssi riittää tällä kertaa. Vai meniskö kaikkea pakoon vaikka Peräseinäjoen maatilasaunalle? :)

P.S. Behemoth! :lol:

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 28 Joulu 2015, 15:29 

Liittynyt: 23 Elo 2002, 17:30
Viestit: 221
Paikkakunta: Hellsinki
Mikäli festivaali on monipäiväinen, niin tourdateissa yleensä lukee vaan tapahtuman eka päivä, joten en vielä lähtisi Tuskan perjantailippua ostamaan, josko niitä vielä myydäänkään. Nuo päiväkohtaiset esiintyjät ilmoitetaan yleensä vielä sen verran hyvissä ajoin, ettei tarvitse kiirehtiä mikäli meinaa yhden päivän taktiikalla mennä.

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 29 Joulu 2015, 12:26 

Liittynyt: 21 Elo 2007, 02:18
Viestit: 103
Paikkakunta: Oulu
Estranged kirjoitti:
Mikäli festivaali on monipäiväinen, niin tourdateissa yleensä lukee vaan tapahtuman eka päivä, joten en vielä lähtisi Tuskan perjantailippua ostamaan, josko niitä vielä myydäänkään. Nuo päiväkohtaiset esiintyjät ilmoitetaan yleensä vielä sen verran hyvissä ajoin, ettei tarvitse kiirehtiä mikäli meinaa yhden päivän taktiikalla mennä.


Totta, en ottanut tuota huomioon, ja voinee pitää paikkansakin Avantasian kohdalla. Behemothilla näyttää olevan kuitenkin With Full Forcen päivämäärä lauantaina, vaikka festari alkaa perjantaina, joten voisi kuvitella että he soittavat tuolloin. Vaan samapa tuo sinänsä minä päivänä mikäkin soittaa, Avantasia on vaan kiva bonus jos sattuu samalle päivälle Behemothin kanssa.

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 13 Maalis 2016, 10:31 

Liittynyt: 09 Marras 2015, 11:31
Viestit: 23
Asiaan perehtyneille kysymys: Millaisella kokoonpanolla bändi nähdään Tuskassa (vierailevat laulajat)? Lähinnä siitä riippuu oma kiinnostukseni keikkaa kohtaan.

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 13 Maalis 2016, 16:25 

Liittynyt: 28 Elo 2002, 20:10
Viestit: 9172
Paikkakunta: Oulu (Rollo)
Lepra's messiah kirjoitti:
Asiaan perehtyneille kysymys: Millaisella kokoonpanolla bändi nähdään Tuskassa (vierailevat laulajat)? Lähinnä siitä riippuu oma kiinnostukseni keikkaa kohtaan.


:arrow: http://www.tobiassammet.com/

Näin kiertueen alussa, fb:ssä:
Lainaa:
Michael Kiske, Jorn Lande, Ronnie Atkins, Eric Martin, Amanda Somerville, Oliver Hartmann, Herbie Langhans and most of the shows Bob Catley as well

vokalistit siis. Rummuissa on Felix Bohnke ja Sascha Paeth + Olli Hartmann kitaroissa, kuten aina; basistista ei tietoa. Se joku uus tyyppi joka soitti Mystery Of Timen rundilla? Oliko nyt niin että vastikään alkaneen rundin ekat 10 keikkaa on loppuunmyyty :shock:

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 01 Huhti 2016, 23:24 

Liittynyt: 28 Elo 2002, 10:11
Viestit: 2681
Paikkakunta: Helsinki
Avantasian edellisten settien perusteella tekaisin tuonne Spotifyhyn soittolistan. Ei ole debyytin jälkeen tullut kuunneltua kuin muutamia satunnaisia yksittäisiä biisejä, mutta hyvinhän nuo toimii ja kun saisi Sammetin nasaalin äänen ja laiskan vibraaton noista pois, ja jonkun toisen laulajan tilalle, olisi matsku monesti jo aika kiitettävää.

 
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: 23.12.2016: AVANTASIA Tuskaan!
 Viesti Lähetetty: 01 Heinä 2016, 10:28 

Liittynyt: 23 Huhti 2010, 14:54
Viestit: 15
Tänään sitten ensi kertaa Suomessa! Loistavaa, että Avantasialle varattu kahden tunnin soittoaika (tosin 3 h olisi ollut vielä parempi :)) Sää sopiva +20, kaljat kylmässä duunin jääkaapissa odottamassa ja illalla loistavaa suomalaista (ja ehkä hieman ulkomaalaista) hevikansaa seurana!

Avantasia on itselle odotetuin esiintyjä sitten vuoden 2002 Bruce Dickinsonin.

Itselle kuudes Avantasian keikka, mutta tällä hetkellä tuntuu, että olisi menossa ensimmäiseen! Let the Storm Descend Upon You!

 
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
 
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 18 viestiä ] 

Etusivu » Imperiumi » Tuska Open Air Metal Festival


 
Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Siirry:  
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com ja www.imperiumi.net