Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Tuska Metal Fest - keskustelu
Post Reply
Koskenkorvasieni
Posts: 1133
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Koskenkorvasieni »

Nyt kun tämän vuoden (2013) Tuskat on tuskailtu, onkin hyvä kääntää katse tulevaisuuteen ja tuleviin Tuskiin. Mitä nyt olen eri lähteistä selville saanut, niin aina siitä saakka kun Tuska siirtyi Kaisaniemestä Suvilahteen, on kävijämäärä ollut selkeässä laskussa. Itsekään en välttämättä muuten olisi tänä vuonna kolmea päivää ollut, muttakun sain kunigasidean osallistua talkoisiin, niin sain sitä kautta lipun oikeastaan melkein ilmaiseksi (ja samalla lomaa kakaroista :lol: ). Voihan tietysti olla, että Rock The Beach rokotti myös Tuskan kävijämäärää tänä vuonna. Olisiko vihdoin aika myöntää faktat ja siirtää Tuska takaisin Kaisaniemeen? Suvilahdessa tänä vuonna 25000 kävijää, Kaisaniemessä parhaina vuosina yli 30000...siinäpä miettimistä. No, tuskin tällainen yksittäinen purnaaja asioihin voi kauheasti vaikuttaa, mutta ainakin sikäli mikäli Rock The Beach ensi vuonnakin järjestetään, niin Tuskan ajankohtaa olisi ehkä syytä miettiä uudelleen. Ihan hyvin se siinä keskellä heinäkuutakin toimi. Keskustelu avattu, ottakaa kantaa ja kertokaa näkemyksiänne. :)
Filth
Posts: 101
Joined: Wed Jul 16, 2003 5:26 pm

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Filth »

Joo, kyllä tässä minustakin on miettimisen paikka. Varsinkin jos tuo Rock The Beach on tullut jäädäkseen. Varsinkin jos siellä bändit alkaa yhtään enempää menemään Tuskan kanssa päällekkäin. Siellä kun viihtyvyys kuulosti olevan aivan eri tasolla kuin Tuskassa ja järjestelytkin kuulemma pelasivat. Toki ympäristö on heti miellyttävämpi jos asetelma on: hiekkaranta + meri vs teollisuusalue. Anniskelualueellakin oli Rock the Beachissa nähty vähän vaivaa, eli jonkinlaisia perseenalusia (trukkilavoja) oli paikalle väännetty, joilla voi beachilla istua ja juoda ööliä.

Tähän voi tietenkin heittää, että kyllä sitä jaksaa seisoa kolme päivää asfaltilla, kun Flown velliperseetkin jaksaa. Niin, jaksaahan sitä, mutta jos samaan aikaan on festarit muutaman kilometrin päässä, joissa on vähän jaksettu panostaa viihtyvyyteen, niin aika äkkiä sitä äänestää jaloillaan jos kattaus miellyttää.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Jussi »

^ mitä sielläkin oli lauantaina "kattauksessa", muuta kuin R+ :?: & täten 60% koko Rock The Beachin kävijöistä sakujen myötä.
Koskenkorvasieni wrote:Mitä nyt olen eri lähteistä selville saanut, niin aina siitä saakka kun Tuska siirtyi Kaisaniemestä Suvilahteen, on kävijämäärä ollut selkeässä laskussa.
Onko näin? Tuntuu, että väljempää siellä päälavan katselu-alalla oli viime vuonna erityisesti (ja miksei toissakin). Vaikka kalja-alue tuli suhteellisen pitkälle sinnepäin. Mutta näytti, että olisi kahta edellistä 'maxi-Jalometallia' enemmän ollut porukkaa.

Toki voi olla, että nyt oltiin pienennetty aluetta ja siksi tuntui tuolta, esim. anniskelujonojen myötä.

Mie viihdyin ja oli kotoisaakin jo, paras Suvilahden Tuska oli nyt.
Filth
Posts: 101
Joined: Wed Jul 16, 2003 5:26 pm

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Filth »

^ Eikös siellä ollut Newsted myös, joka saattoi tietynlaista porukkaa myös vetää. No pelkästään sekään ei kuitenkaan ole se pointti. Jos sinne aina osataan edes yksi suurempi nimi hommata, joka joillekin on se must-juttu, niin ei nykyisillä hinnoilla normaali hevikeijo mene molemmille festareille.

Tosin nähtiinhän tässä tavallaan se, että Rammsteiniakaan ei tarvinnut väistää, vaan siitä huolimatta pysyttiin pinnalla. Slipknotiahan väistettiin tavallaan turhaan silloin pari vuotta sitten.

Paniko kukaan merkille, että yleisön keski-ikä on aika voimakkaasti noussut ihan viime vuosina? Näyttää, ettei niitä junioreita oikein enää pyöri siellä vanhaan malliin.
Pagan Fears
Posts: 1448
Joined: Thu Nov 03, 2005 3:33 pm
Location: Lahti

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Pagan Fears »

Eiköhän tuo kävijämäärän lasku eniten johdu siitä, ettei metalli ole oikeen enää muodissa. Eihän tuo paluu Kaisaniemeen olisi pahitteeksi, mutta tuskin tulee tapahtumaan. Kyllä tuolla Suvilahdessa pystyy viihtymään kunhan bändit ovat hyvää tasoa kuten tänä vuonna. Ajankohtaa en lähtisi muuttamaan.
Blizk
Posts: 680
Joined: Fri Apr 07, 2006 11:11 am
Location: Oulu

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Blizk »

Muistan lukeneeni, että Rock the Beachin ajankohdan käytännössä päätti Rammstein. Tämä ei yllättäisi, oli sen verran outo se koukkaus että saatiin Green Day mukaan.
Last edited by Blizk on Fri Jul 05, 2013 7:37 pm, edited 2 times in total.
Lichi
Posts: 158
Joined: Wed Nov 14, 2007 4:37 pm

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Lichi »

Filth wrote: Paniko kukaan merkille, että yleisön keski-ikä on aika voimakkaasti noussut ihan viime vuosina? Näyttää, ettei niitä junioreita oikein enää pyöri siellä vanhaan malliin.
Onko jotain tekemistä esiintyjien kanssa? Bolt Thrower, King Diamond, Kreator, Testament ja Statovarius ovat kaikki bändejä, joiden parhaat päivät ajoittuu 80 tai 90 luvulle. Nämä mahdolliseseti vetoaa paremmin vanhempaan porukkaan.

Ei ensvuonna Rock the beachin, eikä minkään hevibändin stadikkakeikan kanssa päällekkäin niin hyvin menee. Ennemmin siirtää vaikka viikolla eteenpäin samalle viikolle Ruisrockin kanssa. Plussaa tästä eri genrejen jakamisesta omille päivilleen. Ensi vuonna samalla lailla.

Muuten lasketaanko, noin kolmen päivän rannekkeet kolmeksi kävijäksi, vai vain yhdeksi? Onko missään tietoa päiväkohtaisista myynneistä tämän vuoden osalta?
Costi
Posts: 12
Joined: Wed Mar 18, 2009 1:27 pm
Location: Kuopio

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Costi »

Lichi wrote:
Filth wrote: Muuten lasketaanko, noin kolmen päivän rannekkeet kolmeksi kävijäksi, vai vain yhdeksi? Onko missään tietoa päiväkohtaisista myynneistä tämän vuoden osalta?
Minun mielestäni kolmeksi. En kuitenkaan vanno asiaa satavarmaksi.

Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tuskassa Kaisaniemen aikojen jälkeen. Alue ja sen viihtyvyys olivat kyllä omaan makuuni aivan perseestä. Tulevina vuosina saa olla aika kovia Must see -bändejä lauteilla, että jaksaa tuonne betonihelvettiin enää vaivautua. Ennemmin panostaa muutaman satasen lisää ja lähtee Keski-Eurooppaan festaroimaan.
Flariel
Posts: 47
Joined: Tue Oct 20, 2009 7:19 am
Location: Tukholma/Espoo

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Flariel »

Viime vuosi jäi väliin, mutta vuoteen 2011 verrattuna Suvilahti tuntui jo ihan viihtyisältä. Etenkin puistobaari oli jo mukavasti samanhenkinen kuin se Kaisaniemen "viheralue".

Vähän ihmettelen tätä betonihelvetistä valittamista. Ei se Kaisaniemen pölisevä hiekkakenttäkään herkkua ollut - hiekkaa oli festaripäivän jälkeen ihan joka paikassa. Olisiko niin, että aika on jo kullannut muistot osalle lautalaisista :)
Heinrich von Totschlag
Posts: 736
Joined: Sun Jul 27, 2003 8:13 pm
Location: Hauptstadt Höllesinki

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Heinrich von Totschlag »

Kiitokset Koskenkorvasienelle hyvästä ja tärkeästä keskustelunavauksesta.

Flariellakin on hyvä pointti. Kaisaniemen Tuskien jälkeen joka paikka oli tomun peitossa ja räkä illalla mustanharmaata. Aika kultasi muistot, Kaisaniemi multasi kävijänsä.

Lisäksi uusi alue mahdollistaa aiempaa paremmat ruokailumahdollisuudet. Kaisaniemen Tuskassa ruokakojuja oli vähän, jonot olivat jumalattomat, eikä penkkejä tai pöytiä ollut.

Ja sitten se tärkein juttu: Paluuta vanhaan Tuskaan omine juomineen ei ole, koska Helsingin poliisilaitos. Näillä anniskelupuitteilla mennään, haluttiin tai ei. Jos oluen hintoja saisi painettua alaspäin Hammerin tai Steelfestin hengessä, se olisi varsin jees. Vaikea nähdä tuota silti tapahtuvan.

Päivän Hesarin mukaan viime vuoden Tuskassa oli 26 000 kävijää, tänä vuonna 25 000. Eihän tuo siis mikään täysi mahalasku ollut. Esimerkiksi Provinssi otti takkiinsa paljon pahemmin.

Toki Tuska on uudessa tilanteessa. Samaan aikaan metallin suosio mainstream-musana laskee ja kilpailu kovenee. Valtavirrassa sitä uhkaa Rock the Beach ja marginaalipuolella hyvin paikkansa löytäneet Steelfest, Hammer Open Air ja Jalometalli (joille toivon pelkkää hyvää.

Jäin miettimään sitä, miten Tuskan alkuperäinen kaikkea kaikille -ideologia toimi tänä vuonna. Ilmeisesti raskausruuvia kiristettiin RtB:n julkistuksen jälkeen, minkä seurauksena poweriporukka jäi vähän lehdelle soittelemaan. Vaikka Dreamtale, Strato ja Nightwish ovatkin sarjassaan kovia nimiä, kuka poweridiggari ei ole nähnyt noita aiemmin? Kovia ulkomaisia nimiä ei ollut.

Samaten mustikkaosasto oli hakusessa. Tarjolla oli kaksi vaihtoehtoartistia ja yksi jämäpumppu, jotka eivät varmasti kaikkia kiinnostaneet. Döödis- ja thrash-osasto oli hoidettu mallikelpoisesti, mutta eipä pelkällä farkkujengiliivillä Tuskaa pyöritetä.

Tuskan kunniaksi todettakoon, että buukkauspuolella oltiin oikeaan aikaan hereillä: Kinkku ja Bolt Thrower olivat maailmanluokan kaappauksia. Ilman niitä meininki olisi jäänyt moneen kertaan nähdyksi, vaikka kovia bändejä lauteilla olikin.

Parhaillaan järjestäjäpuolella on varmasti meneillään kova pennosten lasku siitä, mihin ensi vuonna on varaa. Ekat ensi vuoden bändithän on yleensä tässä vaiheessa jo buukattu.

Mennäänkö ensi vuonna siis back to roots -meiningillä? Ja kuinka syvälle mennään? Tekeekö Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus paluun?
perai

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by perai »

Hmph. Yhden välivuoden jälkeen tuskailin pari päivää king diamondin ja bolt throwerin vuoksi. Alue on todellakin edelleen yhtä hanurista kuin oli vuonna 2011. Kalja oli kallista, ja vaikka fyffeä ois sen kittaamiseen ollutkin niin jonot olivat tautisen pitkät. Nautiskeltiin sit kaverin jemmapulloa ja abc;n antimia läheisellä parkkipaikalla.

Viihtysämpi mesta, omat juomat tupiin / kohtuuhintanen alkoholitarjonta, yleinen tuskameininki ja meikä on jatkossakin messissä vaikka lauteilla olisi pate mustajärvi koko kolmen päivän ajan. Oon jo alottanut jaloillani äänestämisen, viime vuonna käytin rahani jalometalliin. Tuskaan ei tarvi jatkossa raahautua mikäli ei jotain totaalisesti itseeni kolahtavia orkestereita saada kiinnitettyä.

Note to myself: seuraavien festareiden jälkeen varaat maanantain vapaaksi.
Jööti
Posts: 218
Joined: Thu Mar 22, 2007 6:54 pm
Location: tanperkle

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Jööti »

Unleashed varmaan saisi vedettyä Tuskaan. BT ja KD:n jälkeen ei silleensä ole hirmu monta nimeä mitkä yksistään saisivat liikkeelle, mutta jos tarpeeksi monta kiinnostavaa löytyy niin eiköhän tuo tienoo tule kärsittyä. Aika pirun iloton tuo festari on vaikka porukka olikin mitä mukavinta.

Testamentit saa seuraavana vuonna jättää kotiin ja tumpata mielummin neljä lavaa pienemmillä bändeillä. Death Hawksit sopii minusta ihan hyvin näihin ympyröihin, mutta vaatii aikataulua ajatellessa enempi pähkäilyä. Menee tämmöiset tavallaan ohi jos suoraan jostain äärimätöstä seuraavana vuorossa. Shokkiarvo ei toimi jos väki vaeltaa muualle adrenaliinin pumpatessa peräsuolissa.
Lichi
Posts: 158
Joined: Wed Nov 14, 2007 4:37 pm

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Lichi »

Oli paljon toimivampi toi 2 lavaa + se sisälava, kun vanha 4 lavaa. 3 hyvää puolta.
1. Saadaan kalliimpia bändejä.
2. Festarialueella oli paremmin tilaa ja ruokapaikat sai järjestettyä kunnolla.
3. Vältytään liiolta päällekkäisyyksiltä.
Dead Man
Posts: 1032
Joined: Mon May 26, 2003 5:58 pm
Location: Limbus Helsinki, spiritual Parkano

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Dead Man »

Kuten jo toisaalla tuli todettua, Tuska oli omalta osaltani tässä. Siitä mikä joskus vuosia sitten oli kivaa kaisaniemessä (sekä hyvässä että pahassa), ei ole enää meikän makuun mitään jäljellä - eikä siihen ole paluuta. Steelfestit ja Hammerit on jossain määrin jo ottaneetkin sen paikan. Lisäksi Tuskassa on vähän sama juttu kuin Nummessakin - aikansa kutakin. Ilmapiiri on sellainen juttu että se on väkisinkin sidottu tiettyyn aikaan ja ikäkauteen. No, tää ei ole enää mun juttu. "Skene" ei kiinnosta enää pätkääkään ja muut festit tarjoavat enemmän sitä mikä toimii itelle. Joten ratkaisen homman sillä että siirryn muille vesille.
Horzagiar

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Horzagiar »

Hyvät festarit oli taas. Ideoita ensi vuoteen: Luovutaan juoma-alueesta ja tehdään rajattu alue ala-ikäisille ja paperittomille (josta näkee huonosti lavoille) eli vapautetaan juomapaikat. Kuitenkin juomia ei voisi viedä festarialueelta. Ensi vuodeksi voisi tehdä enemmän katettuja syömäpaikkoja, koska siinä pystybaarimallissa pelkän varjon alla syödessä tulee lokkien ryöstelyn vuoksi semmoinen Linnut-fiilis. Lisää bajamajoja (tuntui viime vuoteen, kun niitä olisi vähennetty). Lisäksi tarvittaisiin vähän laajempaa merchia, kuin pelkkä X ja Leather Heaven. Voisi olla taas Hellsinki ja muut messissä. Etukäteen kartoitettava, ettei mene päällekkäin muiden kanssa. Näitä "vanhempia bändejä" voisi tuoda muistakin tyyleistä kuin Thrash-metalista.
JypeK
Posts: 437
Joined: Wed Sep 15, 2010 12:36 pm
Location: Perse

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by JypeK »

Horzagiar wrote:Näitä "vanhempia bändejä" voisi tuoda muistakin tyyleistä kuin Thrash-metalista.
No mitäs Abhorrence, Bolt Thrower, King Diamond, Von ja Lama olivat?
P.K.
Posts: 1095
Joined: Fri Dec 05, 2008 11:53 am

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by P.K. »

Horzagiar wrote:Ensi vuodeksi voisi tehdä enemmän katettuja syömäpaikkoja, koska siinä pystybaarimallissa pelkän varjon alla syödessä tulee lokkien ryöstelyn vuoksi semmoinen Linnut-fiilis.
Nuo lokitkin pysyisivät poissa jos ihmiset osaisivat pistää ruuantähteet ja muutenkin roskat sinne minne ne kuuluvat. Eli roskikseen. Parikin kertaa näin maassa hirveän läjän jotain leivän murusia tai reunoja (ilmeisesti Alepasta ostetuista kolmioleivistä) ja niitäkös lokit parveili keräilemässä ihan vitun innoissaan. Että jos paskaa tulee taivaalta niin se on siksi koska löytyy idiootteeja jotka eivät osaa jotain noin perusasioita kuin roskien viemistä roskikseen, mutta se lienee joillekin liikaa pyydetty. Ehkä jatkossa enemmän roskiksia ja paremmin merkattuina?
JypeK
Posts: 437
Joined: Wed Sep 15, 2010 12:36 pm
Location: Perse

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by JypeK »

Itseäni ainakaan eivät lokit haitanneet, vaikka istuin Levykauppa Äxän auton edessä syömässä kebua ranskalaisilla. Oli muuten aika huono hinta/laatu-suhde. Annos oli täyttävä, mutta itse kebablihaa ei ollut nimeksikään ja tuntui, että annoksessa oli enemmän sipulia ym. kasviksia eikä makukaan mitään päätähuimaava ollut. Ei tosiaankaan ollut kymmenen euron arvoinen. Viimenen kerta kun syön kebabia festareilla. Ruoasta puheen ollen, itseäni vähän harmitti panini-kioskin puuttuminen, joka on parina edellisenä vuonnakin Tuskassa ollut.

Jos tässä kohtaa on soveliasta bänditoiveita esittää, niin joku seuraavista bändeistä jonkun päivän pääesiintyjäksi, niin olen varmasti paikalla:
Black Sabbath
Mercyful Fate (joo)
Running Wild
Accept
Motörhead
Alice Cooper

Muita bänditoiveita:
Korpiklaani
Reverend Bizarre (ainahan voi toivoa..)
Kiuas
Bloodbath
Orchid
Uncle Acid & The Deadbeats
Heavy Metal Perse
Shrinebuilder
Wolfchant
Eluveitie
Behexen
Ghost
Cruachan
Cathedral (haaveissa vain)
Ahola
Iron Mike
Posts: 350
Joined: Fri Aug 23, 2002 5:11 am
Location: HELL-sinki
Contact:

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Iron Mike »

2013 oli paras tuska pitkään aikaan, koska
+Bolt Thrower
+King Diamond
+Nightwish,Kreator, Testament,Dr.Living dead
+Paras kalja-alue tähän asti. Näkee hyvn molemmille lavoille.Sitä voisi laajentaa vieläkin enemmän päälavan suuntaan.
+Ekan kerran hyvät safkat. Iso Käsi Tuskaburgerille. Taisin syödä joka päivä 1-2kpl. Revitty possun niska oli kuulemma hyvä. En kerennyt testaamaan.

- edelleen kaljan hinta
- kaljan sai suht nopeesti, mutta edelleen sitä voisi parantaa polettisysteemillä tai "vain käteisellä"kassalla.

En tiedä onko plussa vai miinuus, mutta Tuskasta on tulossa selkeästi varttuneemman väen festari:) 10 vuoden päästä kävijöiden ikä on about 40-50 vuotta. Nuorisoa ei ole tulossa muuta kuin kourallinen. Vrt.Provinssissa ja Ruisrockissa nähtyyn hipsteri-armeijaan.

Ensi vuonna uudestaan! Hyviä bändejä, kunnon juopottelua ja hirveitä darroja :win:
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by Sabbathman »

Flariel wrote:Vähän ihmettelen tätä betonihelvetistä valittamista. Ei se Kaisaniemen pölisevä hiekkakenttäkään herkkua ollut - hiekkaa oli festaripäivän jälkeen ihan joka paikassa. Olisiko niin, että aika on jo kullannut muistot osalle lautalaisista :)
Onhan se tietyssä mielessä "heavy fucking metal" ja Tuska-nimen mukaista meininkiä kun patsastellaan kuumalla asfaltilla..."it's hot, it's crowded, it's fucking METAAAL!!!" mutta: pitääkö tontti olla yhtä kovaa kuin musiikki mitä kuunnellaan? Eikö se tontti voisi olla viihtyisämpi? Eihän sitä niin siinä alkuillasta huomaakaan, kun juodaan niitä ensimmäisiä festarikaljoja omien kaljojen päälle ja puhellaan paskaa, mutta sitten loppuillasta alkaa jo vituttamaan raakasti. Vaikka olisikin hyvät ja tukevat kengät jalassa ja fysiikka kunnossa, on siinä vissi ero millä tontilla ollaan - asfaltti todellakin on vittumaisempi kuin hiekkakenttä ja ympäröivät mäkilehdot, asfaltilla jalat kipeytyvät huomattavasti enemmän ja rauhallisenkin fanin on ikävä olla asfaltin paahtavan kuumuuden päällä. KYLLÄHÄN siitä selviää, tottakai selviää, eihän tässä nyt siitä ole kyse...eikä se tontti ole muutenkaan pääasia...mutta paikka voisi tosiaankin olla parempi. En tarvitse mitään hiekkarantoja tai muuta maitoilua, mutta juurikin se Kaisaniemen alue oli loistava kaikin puolin, bändien välissä (ja aikanakin) sai käydä istuskelemassa siellä puiden varjossa ja SIEMAILEMASSA OMIA KALJOJA. Aika ei todellakaan ole kullannut Kaisaniemen muistoja, mutta toivottavasti aika multaa nämä Suvilahden asfalttimuistot...Parempi hieman hiekkaa sukassa ja lehtivihreää perseessä kuin vitullinen kuumotus joka paikassa ja hakatut jalat...

BOLT THROWER +++++
KING DIAMOND +++++
KREATOR +++
TESTAMENT +++++
metalglory
Grey Eminence
Posts: 1387
Joined: Thu Aug 22, 2002 8:04 pm
Location: Turku
Contact:

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by metalglory »

Isomman kalja-alueen ulommaisen aidan kylkeen vieri viereen penkkejä jalkatuskaisille. Kyllä siihen muutama perse mahtuu.
MartyrForNone
Posts: 589
Joined: Fri Aug 23, 2002 7:03 am
Location: Alppila desolation
Contact:

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by MartyrForNone »

Horzagiar wrote:Lisäksi tarvittaisiin vähän laajempaa merchia, kuin pelkkä X ja Leather Heaven. Voisi olla taas Hellsinki ja muut messissä. Etukäteen kartoitettava, ettei mene päällekkäin muiden kanssa.
Todellakin, tuo nykyinen merch-myyntitarjonta on oikeasti jopa loukkaavan huonolla tasolla (eikä tod. Äx:n takia). Missä oikeasti aiheeseen liittyvä roinaosaston myynti? Patchit, paidat, badget jne. Myyntipaikat ylihinnoiteltu? Ulkomaillahan noita löytyy aina.
joulu pilalla

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by joulu pilalla »

Mulla ei oo kyllä alueesta muuta ruikutettavaa kun että kovalla seisoskelu ottaa jalkoihin. Hiekkakenttä nyt on silti huomattavasti enemmän äässistä.

e. ja että sisälavan soundit oli vähäsen hankalat :)
cfe
Posts: 2208
Joined: Tue Sep 03, 2002 1:00 pm
Location: tre
Contact:

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by cfe »

metalglory wrote:Isomman kalja-alueen ulommaisen aidan kylkeen vieri viereen penkkejä jalkatuskaisille. Kyllä siihen muutama perse mahtuu.
Ei kaikki oo parikymppisiä hevisotureita. Kyllä iäkkäämmille pitäisi olla istumapisteitä, mielellään varjossa. :|
anselmo
Posts: 654
Joined: Thu Jul 13, 2006 12:43 pm
Location: Tampere
Contact:

Re: Tuska 2014 ja tulevat vuodet, pohdintoja

Post by anselmo »

Jos viime vuoteen vertaa, niin kehitystäkin oli tapahtunut; tölkkipantit lunasti nopeasti ja kalja-alueelta taisi nähdä molemmille ulkolavoille varsin hyvin (omat kokemukset rajoittui päälavan vilkuiluun). Sisään pääsi ainakin perjantaina suht nopeasti. Sisäänpääsy takkusi mielestäni pahemmin Kaisaniemessä.

Tulipa tuolta festarin jälkeen myös palautekyselylinkki (tulikohan tiketin kautta lippunsa ostaneille tms.) johon tuli myös vastailtua. Hyvä hyvä.

Festareille tulee lähdettyä vaikka alue olisi millainen persreikä, jos siellä vaan on kovat bändit.
Jos bändien lisäksi ruoka, juoma ja tyhjentäminen hoituu hienosti ollaan meikäläisen kirjoissa jo
komeasti plussalla. Ruokailut skippasin mutta sekä tyhjennys että täyttö vaati nyt hilitöntä jonottamista. Tuosta kitisin palautekyselyynkin, koska loppuviimein tuon puolen korjaa helpommin kuin vaikkapa sysipaskan artistikattauksen tai surkean sään.
Post Reply