Tuska 2013 Sunnuntai

Tuska Metal Fest - keskustelu
Post Reply
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Ice »

Todih, kämpille selvitty !

Amaranthe oli 1/6 tai vastaavan osalta mukavaa katseltavaa, varsinkin kun tuli laulajattareen törmättyä vielä Nightwishin aikana, mutta musiikillisesti ei antanut sen yhden biisin aikana mitään, kuten ei kuunnelluilta levyiltäkään. Pari vikaa biisiä onnistuin sitten Santa Cruzia näkemään, varmaan sekin kaunista nähtävää naisille, hyvä meininki mutta biisit uupuu. No vielähän niitä ehtivät nuorukaiset vääntämään. Barbe-Q-Barbies oli ihan viihdyttävää koko keikkansa ja varsinkin STFU iski kuten levylläkin oikein mainiosti.

Ennen Battle Beastin keikkaa harmitti, että tulee niin vähän vanhaa materiaalia, mutta keikan jälkeen voi kyllä sanoa, että onneksi ei tullut enempää. Puheet siitä, että Noora pystyisi livenä vetämään Niten aikaisia biisejä voi ainakin tuon keikan perusteella lopettaa tähän, Show Me How to Die meni lähes sinne päin hyvin otetuilla helpotuksilla, Enter the Metal World astetta heikommin mutta Iron Hand oli todellinen mahalasku. Kertsi ei osunut kertaakaan, ääni loppui korkealla ja.... no eiköhän pointti tullut jo selväksi, ääniala ei yksinkertaisesti riitä, ei lähelle, ei sinnepäin, suurimmaksi osaksi ei ollenkaan.

Sitten siihen keikan loppu-osaan, uuden keskinkertaisemman levyn biisit toimivat livenä oikein hyvin, ja kun ne on tehty Nooran äänelle, voin myöntää olleeni väärässä siitä, etteikö neidon äänessä riittäisi voimaa. Riittää oikein mainiosti ja ääni soi kauniisti kun pysytään siellä omassa parhaimmassa äänialassa. Kingdom oli vuoden 2013 yhtenä parhaista biiseistä todella loistava myös livenä. Keikan avannut Let it Roar toimi myös hyvin, ja jos joskus bändin kunto riittää koko keikan ajaksi sellaiseen energiaan ja juoksemiseen kuin mainitun aikana, niin alta pois kaikki haastajat. Niin, ja toki se, että saa vastaavan tasoisia biisejä kuin Kingdom väsättyä sitten sille seuraavalla ainakin puolen levyn verran. Toivottavasti s/t seuraaja tulee nopeasti ja Steelin aikaiset vedot poistuvat setistä sen myötä lopullisesti, niin pystyn kyllä keikoista nauttimaan täysin siemauksin.

Stratolla oli hyvä settilista sen osalta mitä sitä tuli olutalueella lätinän ohessa kuunneltua. Nightwish täytti sitten kyllä tonttinsa Floorin johdolla niin totaalisesti, että tässähän saattaa orkesteriin joutua ihan faniutumaan, jos vaan tuolla kokoonpanolla jatkavat. Soundit olivat todellakin massiiviset ja koko viikonlopun ylivoimaisesti parhaat. Settilistassa nyt oli suunnilleen puolet itselle tuntematonta materiaalia sekä se väsynyt coveri mutta ei viimeksi mainitun lisäksi keikalla kyllä heikkoja hetkiä koettu.

Loppuspiikin mukaan 25 000 kävijää oli viikonlopun aikana, tiedä sitten kuinka paljon sinne mahtuisi sold outtina. Alue oli kaikkinensa ok, toilettaja ainakin tuohon kävimäärään tarpeeksi, olut kallista ja pitkän jonon takana, joten selvänä tuli la ja su sitten festeistä nautittua. Olutalueen burgeri oli festariruuaksi todella mainio, ja alue kokonaisuudessaan mukavan kokoinen, notta ei tarvi ravata Ankkarockin malliin kuoliaaksi. Jos kattaus on ensi vuonna laadultaan samaa tasoa, niin mielelläänhän tuonne taas vaeltaa.
Last edited by Ice on Sun Jun 30, 2013 7:26 pm, edited 3 times in total.
joulu pilalla

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by joulu pilalla »

Juu muuten yllättävän hyvä päivä tästä muotoutui. Battle beast oli jännästi aika hyvä! Death Hawks oli helvetisti parempi mitä ennen, mutta sieltä parvelta nyt oli aivan turha kattoa mitään keikkaa. Hirveeltä soundas kaikki bändit sinne. Betrayal at Bespin oli tosi kova ja Nightwish ihana. Kelpo festarit kyllä!
Lichi
Posts: 158
Joined: Wed Nov 14, 2007 4:37 pm

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Lichi »

Amaranth toimi hyvin. Battle Beast oli pettymys. Statovarius ja Nightwish olivat loistavia. Staton oisi kyllä voinut kannsa laittaa päälavalle ja antaa 1.5h aikaa. Mitenkäs tuntui, että toi Nightwishin keikka jäi kesken ja encore jäi puuttumaan? Heillä oli jo kiire kotiin? Keikka loppui 20 minuuttia aiemmin, kun olisi pitänyt. Yleisö uskoi selvästi, että encore on vielä tulossa. Uusi laulaja toimi hyvin ja show ja lavasteet olivat hienot. Hyvä päivä kaiken kaikkiaan ja kiitokset järjestäjille, että tänä vuonna saatiin hyvin järjestettyä bändejä genreittäin.
Deleted User 12506

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Deleted User 12506 »

Sunnuntaina tuli katsottua intensiivisemmin ainoastaan Death Hawks ja voi veljet miten hyvä se olikin, mutta ehkä aavistuksen väärällä festarilla, koska yleisöä oli vain kourallinen.

Batlle Beastia ja Barbe-Q-Babiesia tuli seurattua parin biisin verran, mutta kumpikaan ei erityisemmin innostanut. Betrayal at Bespin toimii mulle levyltä äärimmäisen hyvin, mutta livenä eivät jostain syystä pääse lähellekään samaa tunnelmaa. Jouduin hieman pettymään jo toistamiseen.

Nightwishin seurasin anniskelualueelta, mutta siellä huomion keikasta tahtoi viedä pari turhan humalaista vanhempaa "herrasmiestä", joista toinen kävi välillä ihollekin, kunnes järkkärit raahasivat tyypin pihalle. Toinen jatkoi showtaan koko keikan ajan ja näkyi makoilevan tuhannen tuiterissa nurmikolla Haapaniemenkadun ja Sörnäisten rantatien kulmassa tuntia myöhemmin.

Floor Jansen kuitenkin onnistui tälläkin kertaa herättämään värinöitä pitkin selkäytimiä, joten toivoa sopii, että pesti Yövissyn keulilla on pysyvä. Mukava nähdä, että bändissä on nyt aivan helkkarin hyvä laulaja.
Koskenkorvasieni
Posts: 1133
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Koskenkorvasieni »

Herrajumala mikä päivä. Amaranthella lähdettiin liikenteeseen ja hiton hyvin toimi, vaikken yhtään biisiä ollut aiemmin kuullut. Välissä ehti just käydä narikassa "baarikaapilla" ja sitten tulikin Battle Beast, Stratovarius ja Nightwish yhteen putkeen ja nyt on kädet paskana, jalat paskana, niska paskana ja ääni paskana, mutta ihan helvetin hauskaa oli! Ensi vuonna uudestaan!
sph
Posts: 18
Joined: Fri Oct 22, 2004 11:44 am
Location: Espoo

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by sph »

Lichi wrote:Mitenkäs tuntui, että toi Nightwishin keikka jäi kesken ja encore jäi puuttumaan? Heillä oli jo kiire kotiin? Keikka loppui 20 minuuttia aiemmin, kun olisi pitänyt. Yleisö uskoi selvästi, että encore on vielä tulossa. Uusi laulaja toimi hyvin ja show ja lavasteet olivat hienot.
Luulen, että tässä hämäsi lähinnä Tuskan aikatauluun painettu kahden tunnin esiintymisslotti. Ei kai missään sanottu että setti kestäisi kaksi tuntia? Ilmeisesti vetivät lähes identtisellä setillä mitä ovat tällä kiertueella soitelleet, ja se nyt sattui kestämään sen 100 minuuttia. Toivon todella, että saavat Floorin vakituiseksi jäseneksi, sen verran suvereenisti amatsooni pyyhkii lattiaa niin Tarjalla kuin Anetella sekä laulajana että erityisesti esiintyjänä.
Lichi wrote:Hyvä päivä kaiken kaikkiaan ja kiitokset järjestäjille, että tänä vuonna saatiin hyvin järjestettyä bändejä genreittäin.
Tämä genreittäin järjestely olisi ehkä kiva jos kävisi paikalla vain päivän tai kaksi, mutta siitä tulee hieman sivuvaikutuksia meille kolmen päivän kävijöille. Minulle lauantai jäi hieman vähemmän nappaavaksi kun taas sekä perjantailla että sunnuntailla oli pahoja päällekkäisyyksiä ja piti useampi kiinnostanut klubilavan artisti jättää kokonaan väliin. Jos en olisi toiminut oppaana vieraille olisin saattanut lauantaina käydä Rammsteinia katsomassa Tuskan sijasta.
metallisti
Posts: 100
Joined: Sat Aug 18, 2007 9:11 pm

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by metallisti »

Sunnuntaista muodostui parempi kuin odotin. Päälavan naisvokalistein varustetut yhtyeistä kaksi ekaa olivat ihan viihdyttäviä ja viimeinen vei koko potin niin selkeästi ettei tarvinnut miettiä enää, kuka oli paras.
Nightwish antoi muistutuksen siitä, miksi aikoinaan ihastuin bändin musiikkiin sekä uuden syyn - Floor Jansenin. Neito esiintyi kaikin puolin niin valloittavasti, ettei varmaan jättänyt ketään kylmäksi. Yhtyeen pojat ovat kyllä hulluja, jos eivät tee kaikkensa pitääkseen hänet. Muu bändi näytti nauttivan esiintymisestä täysin rinnoin, niin kuin yleisökin. Ainoan kerran näillä festareilla tuli itsekin heittäydyttyä täysillä mukaan. Biisit olivat massiivisia, pyrotekniikka samoin ja soundeista sai kerrankin kunnolla selvää. Nappisuoritus.

Ehkä ikä tekee tehtävänsä, mutta itse ei jaksanut (riehaantua) samalla tavoin kuin vielä viime vuonna, mutta toisaalta järjestelyt toimivat (en nähnyt missään vaiheessa niitä puolen tunnin kaljajonoja ja vettäkin sai nopeasti ainakin sieltä toiselta vesipisteeltä) ja festarialue ei häirinnyt enää. Päällekkäisyyksiä ei oikeastaan ollut.

Mitähän ensi vuonna?
ICon E

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by ICon E »

sph wrote: Luulen, että tässä hämäsi lähinnä Tuskan aikatauluun painettu kahden tunnin esiintymisslotti. Ei kai missään sanottu että setti kestäisi kaksi tuntia? Ilmeisesti vetivät lähes identtisellä setillä mitä ovat tällä kiertueella soitelleet, ja se nyt sattui kestämään sen 100 minuuttia.
Jeps, eilinen setti oli biiseiltään lähes identtinen ainakin Saunan settiin verrattuna. Tuskassa soitettiin Ever Dream ja Ghost River kuultiin vasta setin loppupuolella.

Alueelle tuli saavuttua Amaranthen soitellessa viimeisiä tahtejaan. Khroma ja Betrayal at Besbin tykittivät sisälavalla mallikkaasti. Harmittavasti jälkimmäisen setti pääsi alkaamaan 10 minuuttia myöhässä.

Battle Beast oli ihan mukiinmenevä paikkaus. Mielummin katselin sitä kun AA:ta. Välillä tuli käytyä katsomassa Death Hawksin avaruustrippailua.

Stratovarius tuli jätettyä tietoisesti väliin, sillä bändi tuli nähtyä Saunassa pari viikkoa sitten. Ei harmita, vaikka setti ilmeisesti erosi Saunan vastaavasta, sillä Betrayal at Besbin oli kova.

Nightwish oli kova, mutta seuravaalle kiertueelle bändi voisi mukaan yhden tai pari biisiä myös Oceanbornilta. She Is My Sin ja Bless the Child oli mukava kuulla.
Tintti
Posts: 1017
Joined: Wed Jan 29, 2003 11:18 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Tintti »

En tiiä, lopulta Tuskan osalta sunnuntai oli mulle yllätyksekseni parempi päivä kuin lauantai. Johtui kyllä osittain lauantaina missatusta alkupäivästä ja bändivaihdoksesta, mutta kuitenkin. Paljon kyllä mahtui silti sellaista tuubaa mukaan, että ehti ainakin sosialisoimaan kivasti ja näkemään montaa kaveria.

Tuli kyettyä jo aikasin paikalle todistaan Deathchainia ja Hateformia, mikä etenkin jälkimmäisen osalta kannatti! Hiton kovassa vedossa. Vähän kyllä ärsytti, että nää päivän ainaot 2 rankempaa nimeä olivat a)ekoina, b) lyhyillä seteillä molemmat ja c)silti onnistuttu vielä laittamaan ne osittain päällekkäin.

Sit olikin syöpöttelyn paikka, Amaranthen voisi suosilla jättää jatkossa RMJ:n buukkaukseksi. Battle Beastiin takas, ja hiton hyvä kyllä oli uudellakin laulajalla. Omat napinat lähinnä osittain uuden levyn biisivalintojen suhteen ja siihen, ettei noi vanhat rallit nyt ihan täysin Nooralta putkeen menneet. Oli taas ilo todistaa, kuinka tän bändin kohdalla kehitys kulkee eteenpäin, ja lavaesiintyminen on pirun kovaa.

Nightwish oli parhaimmillaan tosi hyvä, mutta omalla kohdalla alkoi jo vähän puuduttaa loppua myöten. Ei jäänyt tarvetta kuulla lisäbiisejä. Pillipiiparin olisi voinut heittää, viimeistään parin biisin jälkeen, hittoon. Coverinkin voisi vaihtaa - paitsi ihan itse vaihtelun vuoksi, mutta myös jotta saisi Floorille paremmin sopivan rallin. Tai jos ei jätkät jaksa treenata uusia lainoja niin ennemmin vaikka se Phantom of the Opera. Niinjuu, Floor hiton kova. Omaan makuun heittäen paras Nightwish-solisti.
Lichi
Posts: 158
Joined: Wed Nov 14, 2007 4:37 pm

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Lichi »

Tintti wrote: Coverinkin voisi vaihtaa - paitsi ihan itse vaihtelun vuoksi, mutta myös jotta saisi Floorille paremmin sopivan rallin. Tai jos ei jätkät jaksa treenata uusia lainoja niin ennemmin vaikka se Phantom of the Opera.
Mitä väliä, vaikka on coveri? Paljon parempi se on kuin Gary Mooren alkuperäisteos ja yksi Nightwishin parhaista biiseistä. Wishmaster olisi saanut tulla.
joulu pilalla

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by joulu pilalla »

Tuo cover on kyllä vähintään yhtä turha kuin se pillin imijä :lol:
Tintti
Posts: 1017
Joined: Wed Jan 29, 2003 11:18 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Tintti »

Lichi wrote:
Tintti wrote: Coverinkin voisi vaihtaa - paitsi ihan itse vaihtelun vuoksi, mutta myös jotta saisi Floorille paremmin sopivan rallin. Tai jos ei jätkät jaksa treenata uusia lainoja niin ennemmin vaikka se Phantom of the Opera.
Mitä väliä, vaikka on coveri? Paljon parempi se on kuin Gary Mooren alkuperäisteos ja yksi Nightwishin parhaista biiseistä. Wishmaster olisi saanut tulla.
Ei sillä mulle mitään väliä ole, periaatetasolla, kyllä ton mittaseen keikkaan isoltakin bändiltä mun puolesta 1 laina mahtuu. Itse kuitenkin sitä mieltä, että lainabiisejä voisi vaihdellakin. Isoin ongelma mulle oli, että toi biisi ei minusta oikein nyt toiminut. Saa olla eri mieltä, yleisön reaktioista päätellen enin osa oli :D
anthares
Posts: 339
Joined: Fri Aug 23, 2002 6:34 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by anthares »

-Pillipiipari helvettiin
-Mooren biisi helvettiin
-Wishmaster tilalle
-Avot sanoi venäläinen

Ja ens vuonna ilmaista bisseä!
Metalli1000

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Metalli1000 »

anthares wrote:-Pillipiipari helvettiin
-Mooren biisi helvettiin
-Wishmaster tilalle
-Avot sanoi venäläinen

Ja ens vuonna ilmaista bisseä!
Jotenkin tuntuu, että onko se Troy-ukko siellä ihan vain kohteliaisuutena? Alkaa olla ja aika kulunut soiva lavaste.
Ertsa d
Posts: 50
Joined: Sun Apr 21, 2013 6:48 pm

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Ertsa d »

Viimeinen päivä alkoi Deatchainilla, ja eihän se ollutkaan ollenkaan niin paska kuin muistin.
Amaranthe toimi ihan jees, hyvä keikka ja jaksoi kuunellakin just ja just.
Joo babe q barbies tosi kiva, miksiköhän nämäkin tänne buukattiin?
SITTEN! Sunnuntain odotetuin, Death Hawks. Ai jumalauta kun oli kova, tästä keikasta pääsi paremmin pilveen kuin mistään aineesta ikinä. Ei pysty kuvailemaan yksi parhaista vedoista, propsit siitä että tämä oli buukattu, lisää erikoisuuksia vaan jatkossakin.
Vedon jälkeen oli absurdia ja pöllämystynyttä kävellä päivänvaloon ja Stratovarius kuulosti Death Hawksin jälkeen vaan entistä paskemmalta, hyi helvetti.
Floor Jansen on Nightwishille lottoivoitto, toivottavasti tämä neiti jatkaa. Yleisöäkin sai hyvin haltuun söpöillä "Osaan laskea jo sataan suomeksi" tyylisillä spiikeillä. Laulukin kuulostaa paremmalta kuin kummankaan edellisen vosun ja kaikki vedot lähti paremmin. Hyvä päätös Tuskalle 2013

Tuska 2013 hävisi kattausken laadussa kuitenkin reippaasti esim. kahdelle edelliselle vuodella ja kyllä vuodelle 2010 myös.
Ensi tuskaan ENEMMÄN PROGEA, old school paska rässi vittuun, lisää erikoisuuksia nämä toimii aina ja NELJÄ LAVAA TAKAISIN!
Kuitenkin hyvää settiä as always, elämäni kuudes Tuska oli hyvä kuten kaikki muutkin vuodet.
Meira
Posts: 42
Joined: Mon Oct 31, 2005 2:16 pm
Location: Helsinki

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Meira »

Musta on ihan mukava että edes yksi pieni palanen taustanauhasta tulee livenä. Ja sivuseikkana useammasta ulkkarista on kiertueella seuraa toisilleen jurojen suomalaiskollien seassa. Mutta Moore-coverin voisi toki vaihtaa. Toisaalta Floorin vetämänä kaikki kuullostaa niin v***n hyvältä että settilistan sisältö on muuttunut positiiviseesa mielessä lähes yhdentekeväksi.

Paatuneenelle festarinvhaajalle sunnuntai oli oikein mukava päivä: Amaranthe oli petrannut huomattavasti sitten viimenäkemän, vaikka sisältö jääkin turhan amerikkavaikutteiseksi omaan makuun. Battle Beast oli erittäin tervetullut emo-bändin tilalle. Energistä bändiä oli tosi mukava katsella ja musiikillisesti tykkäsin tosi paljon. Laulajattarella oli kiva saundi ja potentiaalisesti monipuolinen repertuaari, mutta paljon petrattavaa tekniikassa. Toivottavasti Noora otti tilaisuudesta vaariin ja nykäisi Jansenia hihasta.

Nightwishin takia olin paikalle tullut ja orkesteri toisti Sauna-hurmoksen lähes prikulleen, Ever Dream-suosikillani höystettynä. Jos Floor ei bändissä jatka, edessä on omalla kohdallani aikamoiset itkupoturaivarit.
Heinrich von Totschlag
Posts: 736
Joined: Sun Jul 27, 2003 8:13 pm
Location: Hauptstadt Höllesinki

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Heinrich von Totschlag »

Niin, sitten oli vielä tämä perinteinen jäähdyttelypäivä. Deathchain oli oikein pirteä aloittaja, nyt kun uusimmalla levyllään alkoi ensimmäistä kertaa tuo bändin puhdas dödökin meikäläiselle maistua. Sieltä Hateformiin, jonka soundit eivät kyllä toimineet yhtään, vaikka soitto rullasikin. Bändien pikkupäällekkäisyyden olisi tosin voinut eliminoida.

Amaranthe soitti sen yhden biisinsä aika monta kertaa. Mietiskelinkin sen nimeä. Sitten sain kuulla, että sen nimi on "Elizen perse". Tai ainakin sitä olivat ihmiset ilmeisesti tulleet katsomaan.

Battle Alexandria oli kovin paikkaus Tuskalta aikoihin. Oikein hyvä veto. Laulajien vertailusta sen verran, että Nooran ääni on erilainen kuin Nitelllä ja raaempi. Toimi minulle myös vanhoissa biiseissä. Armageddon Clan vielä takaisin settilistaan, niin avot.

Straton aikana löyhää seurailemista ja pikkuriikkiset torkut, niin johan päästiin pääesiintyjälle sopivaan vireystilaan.

Olihan tuo Ghost Love Floor jo juutuubista tuttu, mutta hellurei, että lähti livenä. Upea tunnelma, parit muikeat yllärit (She is My Sin, Romanticide). Paras Nightwish-keikka. Ja -laulaja.

25 000 noita festarikävijöitä taisi kaiken kaikkiaan olla, ja oliko niin, että se oli minimitavoite? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tämä meni näin taloudellisesta näkökulmasta. Sekä se, että jatketaanko ensi vuonna tällä samalla viikonlopulla ja otetaan mahdollisesti taas kisaa Rock the Beachin kanssa.
Kvesti

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Kvesti »

Odotukset ei olleet kovin korkealla, koska päivästä oli Battle Beastin lisäämisen myötä tullutturhan power metal painotteinen.

Amaranthe ei ärsyttänyt liikoja. Ei kuitenkaan jaksanut jäädä katsomaan. Sai toimia taustamusiikkina.

Khroma kuulosti siltä, miltä Tuskan bändien pitäisi kuulostaa. Bändi meni seurantaan. Kiitettävää panostusta esiintymiseen.

Jos en ymmärtäny Laman tuomista Tuskaan en ymmärtänyt Barbe-Q-Barbiesin tuomistakaan. Khroman keikalta poistumisen jälkeen kuulin hetken bändin musiikkia. Kuulosti tutustumisen arvoiselta bändiltä, mutta Tuska on metallifestari. Toivottavasti pysyy jatkossakin sellaisena.

Battle Beast oli ok paikkaus, vaikka mielelläni olisin kuullut, jotain muuta kuin power metallia. Death Hawk ei innostanut, joten palasin taas Battle Beastia kuuntelemaan. Sama kävi edellisellä kerralla Battle Beastin ollessa Tuskassa. Palasin silloinkin katsomaan bändiä. Huolestuttavaa.

Odotukset Betrayl at Besbinin kohdalla oli korkealla korkealla koska, jos se ei olisi toiminut, olisi joutunut kuulemaan Stratovariusta. Alussa ei oikein toiminut, mutta vaihtoehto sai antamaan pidemmän aikaa mahdollisuuden. Alkoi hiljalleen toimia ja ei tarvinnut kuulla Stratovariusta. Eikös sen pitänyt lopettaa jo jonkun aikaa sitten?

Innostuin Nightwishistä huolestuttavan paljon. Onko Floor jo bändin virallinen laulaja vai arpovatko vielä? Tämän keikan perusteella ei olisi ollenkaan huono valinta.

Sunnuntai oli paljon parempi mitä osasin odottaa. Power metal bändit eivät ärsyttäneet liikaa. Khroma, Betrayl at Besbin ja Nightwish toimivat niin hyvin, että päivästä ja Tuskasta jäi hyvä mieli. Kokonaisuutena olen hieman pettynyt tämän vuoden Tuskaan. Sieltä jäi puuttumaan paras-keikka-ikinä hetket. Nightwish pääsi lähelle.
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Ice »

Battle Beast poweria :D :D :D
Night
Posts: 245
Joined: Fri Feb 20, 2009 5:55 pm
Location: Riihimäki

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Night »

Paraniko sen Betrayalin setti jossain vaiheessa kun eteni? Koska alku oli aivan järkyttävää haparointia, ja biisien välissä ei mitään välispiikkejä, mutta silti pari kolme minuuttiakin hiljaista ja bändin jäsenet kuiski jotain toisilleen. Äänikin oli melkoista puuroa, ensimmäisen kerran kun saksofoni oli äänessä sitä ei kuulunut ollenkaan. Levyltä kuunneltuna toimii kyllä helvetin hyvin, en tiedä mikä siinä sitten oli ettei livenä oikein lähtenyt, lieneekö selvänä oleminen haitannut keskittymiskykyä...

Battle Beast poweria, ja Nightwish on varmaan sitä black metalia? Tämän takia roudasin kuitenkin itseni paikalle vielä sunnuntaina, vaikka kavereilla ei ollut kuin pe-la liput, pitihän se käydä Jansenia ihailemassa. Sympaattiset välispiikit ja todella hieno ääni. Taisi Oncen materiaali olla eniten edustettu keikan aikana? Joka tapauksessa, jos homma vain jotenkin järjestyy, niin Holopainen & co. on kyllä idiootteja jos eivät levytä Jansenin kanssa. Sopii hänen ääni kuin nokka päähän Nightwishille.

Deathchainia olisi tehnyt mieli käydä kyyläämässä mutta tarkoitus oli olla kuivin suin ja oikeasti kiinnostavia bändejä oli vain kaksi, ensimmäinen ja viimeinen ja välissä ~6 tuntia, niin piti nyt jättää väliin. Muutenkin meni helvetin laiskaksi meininki tänä vuonna, kolmen päivän lipulla sain saldoksi 5 bändiä mitkä näki kokonaisuudessaan, ja pari muuta mistä kattoi parit biisit. Kaisaniemen puisto ja pussikalja oli kiinnostavampi vaihtoehto, mikä ehkä kertoo Tuskan kattauksesta jotain.
Kvesti

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Kvesti »

Mitä Battle Beast on, jos ei poweria? :shock:
joulu pilalla

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by joulu pilalla »

Night wrote:Paraniko sen Betrayalin setti jossain vaiheessa kun eteni? Koska alku oli aivan järkyttävää haparointia, ja biisien välissä ei mitään välispiikkejä, mutta silti pari kolme minuuttiakin hiljaista ja bändin jäsenet kuiski jotain toisilleen.
mitä sää ny :lol:

mitä helevetin välispiikkejä :lol: :lol:
Asamael
Posts: 428
Joined: Mon May 31, 2004 5:27 pm
Location: Tampere
Contact:

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Asamael »

Kvesti wrote:Mitä Battle Beast on, jos ei poweria? :shock:
Oot varmaan joskus kuullu genrestä nimeltä heavy metal?
Power metallin määritelmä: Gamma Rayn Beyond the Black Hole
Hevi-Pade

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by Hevi-Pade »

Battle Beast tais olla päivän kovin. Stratovarius ja Nightwish veti kanssa ihan ok-keikat, vaikka en varsinkaan jälkimmäisestä hirveästi perusta.
delb
Posts: 16
Joined: Fri Aug 23, 2002 12:33 pm
Location: Espoo

Re: Tuska 2013 Sunnuntai

Post by delb »

Death Hawks oli loistava, hieno kiinnitys. Betrayal at Bespin oli melko hermostunutta säätämistä (eivät taida hirveästi keikkailla), mutta ihan OK kuitenkin. Muita en yrittänyt.
Post Reply