2011 Sunnuntai

Tuska Metal Fest - keskustelu
Post Reply
Deleted User 12506

2011 Sunnuntai

Post by Deleted User 12506 »

Hyvin hiljaista oli yleisö koko Tuskan ajan. Käsittämätöntä. Vai söikö tuuli äänen?

Kvelertak yritti potkia krapulaiseen kansaan vauhtia ja onnistui siinä jokseenkin hyvin, mutta en kyllä meinannut saada laulajan spiikeistä mitään selvää. Ilosaaressa toimi huomattavasti paremmin, kun soittivat teltassa aurinkoisen kakkoslavan sijaan.

Meshuggahia olin odottanut 15 vuotta ja kyllähän se vastasi odotuksia, kun soitto sujui koko bändillä kellontarkasti ja Tomas Haaken työskentelyä oli todellakin ilo seurata. Voiko kukaan soittaa niin tarkasti ja jämäkästi rumpuja kuulostamatta kuitenkaan koneelta? Laulaja sen sijaan vaikutti hyvin vittuuntuneelta iltapäivän soittoaikaan, auringonpaisteeseen ja helvetin hiljaiseen yleisöön. Toivottavasti tulee tilaisuus nähdä klubikeikalla nämä vielä uudelleen.

Jex Thothia katselin pari biisiä, mutta vähän puuduttavaksi tahtoi käydä nopeasti. Laulaja vaikutti kyllä olevan hyvässä iskussa.

Amorphis keräsi ison lössin ja tuntuu vain paranevan vanhetessaan. Koskisen aikaista Amorphista ei jaksanut seurata kuin pari biisiä, mutta nyt meno on ihan toisenlaista. Joutsenen julmetun iso mikki oli saanut kahvat sitten viime näkemän (pari vuotta sitten viimeksi nähty).

Turisaksella Warlord Nygård heitteli välispiikkejään siihen tahtiin, että yleisö hermostui jo ja halusi kuulla enemmän biisejä ja Rasputinia huudettiin koko ajan. Soundit oli aika perseellään, rummuista kuului lähinnä lätisevät bassarit, eikä mitään muuta. Hyvän menon saivat silti aikaiseksi. Klubikeikkoja odotellessa.

Amon Amarth sitten päätti illan ja osasi ottaa yleisön erittäin hyvin. Suurin osa biiseistä oli itselle tuntemattomia, mutta meininki oli sen verran mukavaa, että seurasin loppuun asti. Välispiikeissä "Suomen sisu" aiheutti pienen kohahduksen, lieköhän tarkoitti suomalaista sisua yleensä, vaiko sitten oikeasti halla-aholaisia. Viikinkikama kun jälkimmäisiinkin istuu.
Last edited by Deleted User 12506 on Sun Jul 24, 2011 8:21 pm, edited 2 times in total.
ts
Imperiumi Assistant
Posts: 1686
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:12 pm
Location: VANTAA!
Contact:

Re: 2011 Sunnuntai

Post by ts »

acd

Re: 2011 Sunnuntai

Post by acd »

Kun ekan kerran Meshuggahin Obzenin kuulin, tahdoin tosissaan nähdä bändin livenä. Kolmeksi kerkesin paikalle ja tuloksena oli pettymys. Joko bändi oli liian ajoissa (olisiko pitänyt vaihtaa Amorphiksen kanssa?) tai jotain muuta oli pielessä. Flegmaattinen esitys ja vaisu yleisö. Hemmetin hyvin ja teknisesti pojat soittivat, mutta jatkuva yleisön huudatus ja kaiken tasapaksuus lässäytti kakun meikältä.

Turisas veti totaalisen yllärin. Löytyy levykin hyllystä, mutta eipä ole koskaan nähty livenä eikä muutenkaan mikään fanitus mutta kyllä maistui. Aivan hemmetin hauska ja hyvä meininki. Jaksoi katsella hymyssä suin alusta loppuun.

Amorphis oli Amorphis.

Amon Amarth oli sitten jotain muuta, mutta silti sitä itseään. Enpä muista ikinä nähneeni sellaista circlea tai WoD:ia Tuskassa, sissus. Alusta loppuun parhautta, jytinää ja jyrinää. 6-1 nauratti.
Deleted User 12506

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Deleted User 12506 »

No hiivatti samalla minuutilla tuli toinen ketju. Yhdistäkääs nuo ketjut.
Azhrak

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Azhrak »

Sattuiko muita häiritsemään Amon Amarthin kitaroiden panorointi: toinen kitara toisella puolella ja toinen toisella. Suunnistin kesken keikan mikserin eteen, jotta kuulisin soolot.
mikara

Re: 2011 Sunnuntai

Post by mikara »

Amorphiksen aikana joku letkuspede laski vettä oikein kunnolla eturivien päälle moneen otteeseen, ei siellä ihan niin kuuma ollut että ihan märäksi olisi vaatteita tarvinnut laskea :x , onneksi Turisaksen aikana ehti kuivaa.

Tuli oltua yksi päivä, alue omasta mielestä ihan ok, ainakin väljempää parempi oheistarjonta.

-M-
CookieLust
Posts: 419
Joined: Mon Jul 30, 2007 9:19 pm
Location: Vaasa (Kajaani)

Re: 2011 Sunnuntai

Post by CookieLust »

Jex Thoth, ai saatana! :rawk: Aivan uskomaton keikka, tuntui munaskuissa viimeisen päälle, ja siihen malliin että olisin vaikka maksanut solistille että olisi polkenut ne tuusan nuuskaksi kesken biisin. En nyt oikein osaa suunnata ylisanojani kunnolla, mutta ihana nainen ja hieno bändi. Ihana nainen.

Turisas oli riehakas ja mukava oli riehua mukana keikalla, eniten iski Fields of Gold ja In the Court of Jarisleif.

Amorphiksen ja Gafin puolittaminen kusi sillä tavalla, että katselin ne väärinpäin = Gaf lopetti ennen kun ehdin lavalle. Amorphis veti ihan totutun keikan, eli kuten jo sanottiin ylempänä langassa, amorphis oli amorphis.

Amon Amarthilla oli paljon väkeä ja paljon pyssytysbiisejä. Vaikka bändin tuotantoa en tiedäkään, niin hyvin toimi. Ihan mukava pääte tämän vuoden tuskalle. Kiitti järjestäjille, mukanaolijoille ja bändeille ja sille ihanalle Jex Thothille. Hauskaa oli!
Kvesti

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Kvesti »

Kvelertakiin tähtäsin ja saavuin sopivasti paikalle. Näin vanhalle jatkuva täysillä paahtaminen kävi puuduttavaksi. Levyllä on hieman sama ongelma biisit toimii paremmin yksinään, mutta yhdessä on liian tasapaksua. Laulajalle pisteet sekoilusta vaikka taisikin aiheuttaa järkkäreille hieman harmaita hiuksia. Toivottavasti tekevät jatkossa hieman rauhallisiakin biisejä, joilla keikkaa saisi rytmitettyä. Silloin tästä tulee tappava livebändi.

Meshuggah on jo pidemmän aikaa ollut sellainen bändi josta minun pitäisi pitää. Aina silloin tällöin on tullut tsekkailtua bändin tuotantoa, mutta ei ole auennut. Keikan alussa oli hieman sama ongelma ja olin jo hiljalleen kulkemassa kohti Shiningin keikkaa. Sitten tapahtui ihme ja homma alkoi toimimaan. Shining jäi sitten näkemättä. Kotiin tultua tuli ostettua Alive iTunesista ja tuossa se pyörii tätä kirjoitettaessa. Nyt toemii.

Aamulla herätessä Jex Thoth oli vain hassu nimi. Sitten tsekkiä Youtubesta ja levy iTunesista. Ennätin kuunnalle levyn puolitoista kertaa ennen Tuskaan lähtemistä. Loistava levy sai odotukset korkealle ja toimiihan tämä livenäkin.

Amorphis toimi hyvänä varastojen täydennys ja ruokailu musiikkina. Elegyä ja Tuonelaa on tullut joskus kuunneltua enemmänkin, mutta muu matsku ei ole napannut. Noilta taisi tulla pari biisiä, jotka nosti fiiliksiä. Muuten oli kuunneltavaa musiikkia, mutta ei napannut.

Turisaksen päätin tsekkailla hieman sivummalta voimia keräillen. Alku ei oikein iskenyt, mutta jossain vaiheessa löysin itseni yleisöjoukon keskeltä ja homma alkoi toimia. Bändillä on vaan taito saada homma toimimaan.

Amon Amarth ei iskenyt ihan niin kovaa kuin Amon Amarth paidassa odotin. Ilmeisesti katsomispaikka ja kitaroiden panorointi vaikutti asiaan. Tai sitten turnauskestävyys vain loppui. Twilight of Thunder God on niin kova biisi, että sen jälkeen kaikki muukin kuulosti paremmalta.

Oliko tänä vuonna enemmän DoomStonerMuuRäkä-osastoa ja vähemmän death metallia kuin ennen vai oliko mulla vain valikoitunut enemmän ensimmäisen osaston bändejä katsottavaksi?

Kun alkoi saada vähän paikasta ja rytmistä kiinni ei veden haut ja ostoksien tekeminen aiheuttanut niin paljon ongelmia kuin ennen. Ensi vuodeksi voisi järjestää istumapaikkoja. Nyt istumismahdollisuuksien puute aiheutti kahtena jälkimmäisenä päivänä eniten päänvaivaa. Paikat joista kuuleen bändejä, mutta ei näe niitä, voisi pyhittää istumapaikoiksi. Penkkejä tai jotain vastaavaa tuollaisiin paikkoihin ja yleisölläkin on taas enemmän energiaa.

Ohjelmistoltaan ja aikataulultaan tämä oli mulle paras Tuska tähän mennessä. Melkein koko ajan oli jotain kiinnostavaa esiintymässä. Taas löytyi uusia kiinnostavia bändejä. Kiitokset järjestäjille hienoista bändivalinnoista.
I-A

Re: 2011 Sunnuntai

Post by I-A »

Kvesti wrote: Oliko tänä vuonna enemmän DoomStonerMuuRäkä-osastoa ja vähemmän death metallia kuin ennen vai oliko mulla vain valikoitunut enemmän ensimmäisen osaston bändejä katsottavaksi?
Olihan niitä, ja se oli yksi hyvin painava syy päättää sittenkin lähteä paikalle. Itse laskin viisi: Electric Wizard, Fleshpress, Church Of Misery, Hooded Menace ja Jex Thoth. Sääli, että näin vain 3/5. Pelkästään positiivista, että tämäkin osasto saa vähän edustusta. Viime vuonna oikeastaan vain Crowbar.
metallisti
Posts: 100
Joined: Sat Aug 18, 2007 9:11 pm

Re: 2011 Sunnuntai

Post by metallisti »

Kvelertakia seurasin hieman ja kauempaa, vaikutti ihan kivalta. Sitten kaikkea mikä ei kiinnostanut yhtään, kunnes Amorphis meni lavalle. Jostain syystä Amojen soundit olivat ylivertaiset muihin bändeihin verrattuna, kuulin aivan selkeästi sivuvessaan asti !? Setti oli varsin hyvä (kerrankin ei black winter daytä) ja esiintyminen todella ammattimaista, kyllä pojat ovat ns. maailmanluokan tähtiä näihin muihin raapustelijoihin verrattuna. Positiivinen yllätys.
Turisasta odotin ja lupaavasti alkoi, mutta sitten tuntui jotenkin loppuvan puhti sekä bändistä, biiseistä että itsestäni. Edellistä Tuska keikkaa boikotoin, kun petyin niin kakkoslevyyn. Tyyli oli mennyt liian taiteelliseksi, ei toimi livenä samalla teholla kuin eka ja sen huomasi keikan aikana. Sahtiwaari ja Battle Metal (sekä ekalevyhenkinen In the court...) oli kevyesti energisimmät vedot. Uusissa biiseissä on se kaksi minuuttia juttelua kivojen kertsien välissä :( Haluan primitiivisempää menoa prkl! Uudet levyt on ok kiikkustuolissa sherryä siemaillen. Rupesi harmittamaan, etten katsonut Misery Indexiä kuin yhden biisin ennen Tursaa.
Pettymyksestä toiseen. Eikö muiden mielestä AA:n soundit olleet aivan katastrofaaliset? Ekoista biiseistä ei kuulunut kuin rummut, edes laulusta ei saanut selvää. Fiilikset laski kuin lehmänhäntä, olinhan odottanut tätä kaikkein eniten. Siirryin taaemmas parempien äänten perässä, mutta ei apua. Pikkuhiljaa asia parantui, muttei lähellekään riittävästi. Edellisellä Tuska keikalla soundit olivat kristallinkirkkaat, miksi nyt näin? No, Asator sentään lennätti kaakelit seiniltä Guardiansin kera. Perinteinen puolivälin seesteinen kohta ja sitten loppurutistus. 6-1!

Kaiken kaikkiaan huonoin Tuska missä olen ollut. Ei ainuttakaan hekumallista keikkaa, vain hetkiä siellä täällä. Alue oli parempi kuin odotin, lokkeja ei ollut ja sapuskatarjonta oli parantunut. Juomat järjettömän hintaisia. Logistiikka ok. Vessat ruhtinaallisia.

Star Trek -kaavan mukaan ensi vuonna sitten petrataan...
Van Island
Posts: 285
Joined: Thu May 06, 2004 10:50 am
Location: Helsinki

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Van Island »

Ei se alkoholi ole kallista. Sen hinta-arvionti vaan riippuu tulotasosta ;)

Jex Tööt, tuutko pian klubikeikalle uudemman kerran.
Zarok
Posts: 349
Joined: Thu May 29, 2003 8:14 pm
Location: Tampere
Contact:

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Zarok »

Misery Index tappoi. Ei muuta.
Koskenkorvasieni
Posts: 1133
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Koskenkorvasieni »

Van Island wrote:Ei se alkoholi ole kallista. Sen hinta-arvionti vaan riippuu tulotasosta ;)
Joo ei, ainakaan jos kiskaisee puolitoista litraa kossukolaa naamaan ulkopuolella noin parissa tunnissa ennen sisälle menoa. Ennen sillä pärjäsi koko päivän ku sai rauhassa alueella juoda. Nyt oli tarkoitus jättää loput narikkaan ja käydä välillä ulkopuolella, mutta päätinkin heittää koko satsin naamariin ennen sisääntuloa. Amorphis heitti helvatan hyvän keikan, muita bändejä en sitten nähnytkään. Ei ollu tänä vuonna kovin paljoa tavarata meikän makuun, yksi tai kaksi bändiä per päivä. Alue oli ihan oko, Alepan kontista sai halpaa sapuskaa ja viinarepustakin sai kiskoa omaa juomaa ulkopuolella rannekkeen turvin, ainoa lisäkustannus oli narikkamaksut. Kun olis vaan ollu enempi katottavia bändejä, ni ois voinu olla vielä parempi. Nyt lähdettiin prkleeseen kaatamaan kesken pääesiintyjän ku viimevuonna pääesiintyjä oli eniten odotettu bändi koko festarilla..
Kurre
Posts: 123
Joined: Thu Dec 19, 2002 4:15 pm
Location: Tampere
Contact:

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Kurre »

Aaaron wrote: Meshuggahia olin odottanut 15 vuotta... ...Laulaja sen sijaan vaikutti hyvin vittuuntuneelta iltapäivän soittoaikaan, auringonpaisteeseen ja helvetin hiljaiseen yleisöön. Toivottavasti tulee tilaisuus nähdä klubikeikalla nämä vielä uudelleen.
Henkilökohtaisesti rupesi myös vituttamaan Kidmanin nillitys ja yliampuva asenne. Ok, on se tunnustettava että kyseessä on matikkametallin saralla maailmanluokan yhtye, mutta pitäisi vähän miettiä onko kohtuullista vaatia eturiviltä raajojen irtirepimistä ja tissien näyttöä sunnuntai-iltapäivänä kello 15. Soitto bändiltä oli kyllä tiukkaa ja keikka settilistoineen ihan mukiinmenevä. Taisivat lopettaa settinsä 10 minuuttia etuajassa. Kun oli ilmeisesti niin paska yleisö. :P
tiong

Re: 2011 Sunnuntai

Post by tiong »

Pistetäänpäs nyt tännekin kun laitoin eilen näköjään väärään ketjuun.

Kvelertak!!!! Aivan huikea veto! Meshuggah veti hyvin mutta sopisi paljon paremmin klubilavalle tai pimeään telttaan kuin päälavan auringonpaisteeseen. Jex Thoth hämyisessä teltassa oli aika jees myöskin. Amorphiksen aikana alkoi viikonlopun seisoskelu jo tuntumaan jaloissa ja oli pakko istuskella hetki varjossa ja kerätä voimia Turisasta varten. Hyvä veto, sillä Turisas veikin sitten loputkin mehut ja Amon Amarthia jaksoi kuunnella vain pari biisiä jonka jälkeen päätin suunnata kotiin väsyneenä mutta onnellisena.

Kokonaisuutena erinomainen Tuska jälleen kerran! Huikean hyviä keikkoja, mukavia uusia tuttavuuksia ja loistavasti toimiva Suvilahden alue. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna!
mungiisi
Posts: 7
Joined: Tue Jan 09, 2007 7:55 pm
Location: Helsinki

Re: 2011 Sunnuntai

Post by mungiisi »

Kurre wrote:
Aaaron wrote: Meshuggahia olin odottanut 15 vuotta... ...Laulaja sen sijaan vaikutti hyvin vittuuntuneelta iltapäivän soittoaikaan, auringonpaisteeseen ja helvetin hiljaiseen yleisöön. Toivottavasti tulee tilaisuus nähdä klubikeikalla nämä vielä uudelleen.
Henkilökohtaisesti rupesi myös vituttamaan Kidmanin nillitys ja yliampuva asenne. Ok, on se tunnustettava että kyseessä on matikkametallin saralla maailmanluokan yhtye, mutta pitäisi vähän miettiä onko kohtuullista vaatia eturiviltä raajojen irtirepimistä ja tissien näyttöä sunnuntai-iltapäivänä kello 15. Soitto bändiltä oli kyllä tiukkaa ja keikka settilistoineen ihan mukiinmenevä. Taisivat lopettaa settinsä 10 minuuttia etuajassa. Kun oli ilmeisesti niin paska yleisö. :P
Kummallista että voi olla näinkin eriäviä näkemyksiä. Omasta mielestäni Meshuggah oli ehdottomasti koko viikonlopun kovin artisti, eikä yleisöäkään voinut hiljaiseksi haukkua. Eturivissä tukat ainakin heilui paljon hurmoksellisemmin kuin millään muulla artistilla. Pittikin pyöri nopeimmissa biiseissä ihan kivan oloisesti.

Kidmanin olemus ei mielestäni eronnut edellisistä näkemistäni keikoista (Nummirock 2006 ja Jurassic Rock 2008), etenkään ylimielistä kuvaa ei minulle jäänyt. Settilistatkin taitaa olla sovittu etukäteen...

Soundit oli Mesellä parhaimmat mitä päälavalla kuulin. Monella bändillä katosi kitarat tai laulut täysin kuulumattomiin, Meshuggahilla kaikki kuului hyvin.
Deleted User 12506

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Deleted User 12506 »

mungiisi wrote:Kummallista että voi olla näinkin eriäviä näkemyksiä. Omasta mielestäni Meshuggah oli ehdottomasti koko viikonlopun kovin artisti, eikä yleisöäkään voinut hiljaiseksi haukkua. Eturivissä tukat ainakin heilui paljon hurmoksellisemmin kuin millään muulla artistilla. Pittikin pyöri nopeimmissa biiseissä ihan kivan oloisesti.

Soundit oli Mesellä parhaimmat mitä päälavalla kuulin. Monella bändillä katosi kitarat tai laulut täysin kuulumattomiin, Meshuggahilla kaikki kuului hyvin.
Olin lavan oikealla reunalla toisessa rivissä ja ainakin itseä häiritsi voimakas hiljaisuus, joka vallitsi biisien välissä. Bändi tietysti pahentaa sitä, kun taustalla ei ole mitään kiertävää kitaraa tai muuta mölyn lähdettä ja sitten pidetään vielä pitkää palaveria samaan aikaan kun Haaken rumpujen ruuveja kiristellään. "Are you still there?" -kysymyksiä tuli joka välissä, mutta eipä Kidman vaikuta miltään tarinankertojalta.

Soundit olivat Meshuggahilla ehdottomasti parhautta koko Tuskan aikana. Ainoastaan Amorphiksella laulusoundi oli vastaavaa tasoa ja kuului hyvin selkeästi.
Faustus

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Faustus »

Sunnuntai oli hyvin väsynyt päivä omalla kohdalla, onneksi enimmäinen katsottava artisti oli Amorphis. Pääsimme alueelle vasta vähän ennen viittä, josta anniskelualueen kautta katsomaan Amoa. Oli hyvä keikka, tosin Amorphis onkin takuuvarma esiintyjä. Song of the Troubled One toimi erittäin hyvin livenä ja bändi tuntui olevan muutenkin hyvällä tuulella, vaikka yleisö olikin aavistuksen verran väsähtänyt. Olikohan n. 15. kerta kun näin bändin livenä ja aina vaan toimii.

Seuraava sunnuntain akti olikin itse pääesiintyjä Amon Amarth. Keikka oli muuten todella hyvä, mutta lead-kitara ei vaan kuulunut oikein läpi. Ilmeisesti olisi siis pitänyt suunnata lähemmäs miksauskoppia. Itse olisin vaihtanut bändin lauantai-illalle ja siirtänyt Devinin sunnuntaille, sillä Amon Amarth olisi tarvinnut raivokasta meininkiä. Ei vaan enää jaksanut.
C.Simon

Re: 2011 Sunnuntai

Post by C.Simon »

Ei jaksanut sunnuntaina tulla enää paikalle, kun oli huonompaa puuhaa. Millainen oli Agnostic Front?
Deathklaat
Posts: 1137
Joined: Sat Mar 31, 2007 8:54 pm

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Deathklaat »

Hätäisen porttien luona tapahtuneen karpalolonkeron tyhjennyksen jälkeen saavuimme paikalle juuri kun Meshuggah aloitti mesoamisensa. Ja oli aivan pirun kova! Kuten aiemmin on jo mainittu niin bändillä oli varmaan festarien parhaimmat soundit ja epätahtirynkytys toimi livetilanteessa paremmin kuin osasin odottaa. Kidman ei ollut tyytyväinen yleisön hiljaisuuteen ja vaati jatkuvasti lisää ääntä. Äijän välispiikit olivat kyllä muutenkin niin pimeitä ettei niistä ottanut kukaan mitään tolkkua.

Agnostic Front kuulosti ihan hyvälle, mutta oli päivän eväshetki joten meni taustamusiikkina.

Amorphis tuli seurattua anniskelualueelta. Ihan ok, muttei myöskään ole koskaan kuulunut suuriin suosikkeihini joten meni lähinnä kaljanjuontimusana. Muu seurue taisi tykätä.

Sitten olikin päivän tärkeimmän vuoro, eli Misery Index telttalavalla. Ja aivan sairaan kova oli sekin. Bändi osaa kyllä erinomaisesti hieroa samaan pakettiin nopeutta, teknisyyttä ja groovia, ollen ehdottomasti yksi parhaimmista "uusista" metallibändeistä. Tiukka keikka, ainakin lavan edessä oli hurja meininki. Muut edessä olleet katsojat taisivat melkein kaikki olla ainakin 10 vuotta meikäläistä nuorempia, hyvä tietysti että nuorisokin osaa arvostaa laatua.

Misery Indexin jälkeen oli mehut aika lopussa joten Amon Amarth tuli seurattua taaempaa kalja-alueen etupuolella. Näkyvyys oli kuitenkin tuossa kohtaa hyvä joten lähemmäksi ei jaksanut mennä. Ja varsin viihdyttävä esitys hyvällä settilistalla AA:ltakin irtosi. Heggin hyväntuuliset välispiikit pitivät tunnelmaa yllä, ehkä se 1-6 -juttu meni jo kuitenkin lipomisen puolelle. Mutta hyviä biisejä ja hyvää meninkiä riitti.

Siinä se. Keskustan kautta, pizza naamariin ja kotiin.
Juho

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Juho »

Piruako niitä lajittelemaan, totesi eräs suomalainen aliupseeri. Samassa hengessä vois tiivistää oman tuskailun tähän viimeisen päivän threadiin.
Perjantaina tuli tosiaan tsekattua Electric Wizard, At the Gates ja tietty se Morbid Angel. Varsinkin kahdelta jälkimmäiseltä tosi makiat setit, ja olihan tuon MA:n näkeminen nyt viimein melkein kuin uskoontulo - tai ainakin voisin kuvitella, että tuolta se tuntuu. Myös suuren muusikkoesikuvan(Trey Azagthoth) soitannon todistaminen livenä oli aika uskomatonta katseltavaa ja kuunneltavaa. AtG:n missaaminen edellisen kerran(2008?) harmitti aikoinaan helevetisti, mutta onneksipa tuli tämäkin korjattua. EW:n saundeista pakko ihmetellä sitä seikkaa, että vaikka ne alataajudet onkin vähän niin kuin se Juttu bändin tuotannossa, niin mitäs vittua miksaaja ajatteli sitä bassoa säädellessään? Paikoin kuului vain rumpua ja basson möyrintää.

Lauantai alkoi Moonsorrow'n tsekkaamisella, ja onhan se vain edelleen kova. Plussaa siitä, että bändi oli buukattu telttaan. Katatoniaa tuli katseltua kalja-alueelta, eikä kyllä herättänyt tuntoja suuntaan eikä toiseen. Ehkäpä klubilla joskus taasen? Church of Misery on jäänyt aikain saatossa diskografiansa puolesta vähän tuntemattomaksi, mutta varsin energisesti bändi jumittelunsa esitti. Tämän höykällä tie vie varmaankin lähitulevaisuudessa levykaupan hyllyjä tonkimaan c:n kohdalta. Enslavedin aikoihin alkoi jo päivä painaa jaloissa ja päässä, mutta niinpä sitä vain kiukulla ihmeteltiin keikka loppuun asti. Ja kovahan tuo oli. Siitä olikin hyvä jatkaa narikan kautta kotiin ja jättää sen yhden kanukin hommat tyystin väliin.

Impaled Nazarene tykitti yllättävänkin vihaisesti esiintymisajankohtaansa nähden. Eka kertaa näin, en osaa sanoa oliko IN-asteikolla kuinka äkäinen show, mutta mukavasti ihmiskeho heräili samalla kun mieli otti turpaan. Meshuggahia päätin mennä katsomaan ihan puhtaasti soittopornon vuoksi. Yhtään biisiä en varmaan osaisi nimetä, jos aseella uhaten kysyttäisiin, mutta oli ihan siistiä seurata jätkien taistelua läpi tahtilajiloton. Amorphis kuunneltiin kalja-alueelta, eikä kyllä sen vertaa napannut, että olisin jaksanut kömpiä näköyhteyden päähän. Ääniä sieltä ainakin kuului, ilmeisesti jotkut tykkäs.
Misery Index. Huhhuh. Kyseessä oli ns. semituttu bändi(= tuttu lähinnä kavereiden levyhyllystä, joitain irtobiisejä kuultu jne.), mutta millaiset turpasaunat tarjottiinkaan. Kummasti alkoi omaa plektrakättä hapottamaan, kun äijät runnutti menemään mitä ankarinta paahtoa niin riffien kuin tempojenkin puolesta. Tuska Open Air Metal Festival 2011 oli hyvä päättää tähän, kun maanantaiaamun 05:30 herätys odotti tuloaan, ja Amon Amarth nyt ei ole koskaan oikein napannutkaan.
Tosiaan, vaikka festarialue aiheutti ensireaktiona perjantaina silmien pyörintää ja puisteluita, niin sunnuntaihin mennessä mieli oli muuttunut täysin. Jako kahteen kalja-alueeseen oli pirun toimiva varsinkin kun toiselta näki telttaan mainiosti, jos vähän viitsi asemoitua. Lavat oli ihan fiksusti aseteltu, ja ruoka- ja säläkojujen sijoittelu syrjemmälle oli myös fiksu veto. Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu. Kiitti vain!
Eekenator

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Eekenator »

Päivä käyntiin Impaled Nazarenellä, parikymmentä minuuttia jaksoi kattella, ihan jees menoa. Tästä Kvelertakiin, vaikkei yleisöä ainakaan etuvasemmalla kovin tiiviisti ollut niin olipahan levoton keikka. Bändi jaksoi riehua kyllä kiitettävästi, varsinkin laulaja telineisiin kiipeilyllään ja yleisön sekaan tulemisineen. Enpäs ollut ennen nähnyt laulajan konkreettisesti laulavan yleisön seassa. Hyvän fiiliksen keikka.
Seuraavana Meshuggah, jota en ole levyltä kuunnellut käytännössä yhtään, mutta pitihän se väijyä. Nelisenkymmentä minuuttia jaksoi katsella ja mukavaltahan se vaikutti, vaikkei mitään elämää suurempia tunteita herättänytkään. Tämän jälkeen olikin aika oleilla alueen ulkopuolella Turisasta odotellessa. Turisas veti ihan hyvin, mutta juuri Nummessa kun oli nähnyt niin ei jaksanut sytyttää niin hyvin. Settilistakin oli hyvin pitkälti sama (pl. tietenkin nuo RRR ja Miklagard), sentään Hunting Pirates tuli. Ajoissa kuitenkin vetäydyin Amon Amarthia odottelemaan, jolta saatiin perushyvä veto. Ei niin hyvä kuin olisi voinut olla, tosin väsymys alkoi olla sitä luokkaa että voi mennä sen piikkiin. Ainakin massiivinen pitti löytyi. Cry of the Black Birds tosin nostatti energiatasoa noin 400% hetkeksi.

Siitä sitten himaan nukkumaan, oli kyllä loistava Tuska. Ehkäpä jopa paras missä olen ollut, '07sta lähtien kaikki tullut käytyä. Ensi vuoteen!
Putkiaivo

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Putkiaivo »

Kvelertakin takia ääni aivan paskana ja niska saatana kipeä. Melkein koko debyytin soittivat, Sultans of Satan taisi olla ainut jonka jättivät väliin. Olisihan se ollut mukava kuulla Westcoast Holocaustiltakin biisejä. Paras Tuska-keikka koskaan! :partee:

Kvelertakin jälkeen suunnistin ostamaan Alepa-konttiin ostamaan jotain suuhunpantavaa kun ei Meshuggah kiinnostanut sitten paskaakaan. Jokaisessa biisissä tuntuu olevan korkeintaan kaksi riffiä jota toista sitten toistetaan 5 minuuttia ja toinen puskee lopussa esiin ja sitten taas vanha paska jatkuu, ei näin.

Seuraava bändi jota siis katselin oli Agnostic Front ja ei saatana kun toimi loistavasti. Edellispäivien aiheuttama ja- Kvelertakin lisäämä niskakipu senkuin paheni. En ollut aikaisemmin tutustunut bändin tuotantoon, mutta kyllä kolahti ja lujaa.

Agnostic Frontin jälkeen suuntasin itseni viereiselle stagelle Amorphista katsomaan. Ei oikein innostanut enää sitten parin vuoden takaisen Tuska-keikan ja uuden, aivan paskan levyn jälkeen.

n. 6 biisin jälkeen käväisin paitakojulla katselemassa jospa Kvelertak olisi tuonut niitä kauan kaivattuja paitoja, mutta niistäkin oli koot loppu. Paitakojulta käppäilin sitten Turisasta venailemaan, joka veti aivan liikaa uusia biisejä, joten ei onnistanut paskan vertaakaan. Soittivatko edes Rasputinta? Itse en ainakaan kuullut.

Ja vihdoin, Amon Amarth. Oli jo tullut ikävä sitten muutaman vuoden takaisen Unholy Alliance-keikan. Ja kyllä ylitti odotukset. Uusi levy oli jo ennestään tuttu ja kyllä myllyttivät Suvilahtea oikein kunnolla kaikilla mestariteoksilla juuri tuolta uudelta levyltä. Pursuit of Vikingsia sai huutaa koko keikan ajan, mutta kyllähän se sitten siellä lopussa tuli. Top kolmoseen päätyy kyllä tämän vuoden Tuska-keikoissa.
Flariel
Posts: 47
Joined: Tue Oct 20, 2009 7:19 am
Location: Tukholma/Espoo

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Flariel »

Putkiaivo wrote: Paitakojulta käppäilin sitten Turisasta venailemaan, joka veti aivan liikaa uusia biisejä, joten ei onnistanut paskan vertaakaan. Soittivatko edes Rasputinta? Itse en ainakaan kuullut.
Eivät soittaneet, tosin tuo on tullut about joka keikalla, jonka olen nähnyt (paitsi sillä ekalla Tuska-keikalla vuonna 2004). Ei siis ihan hirveästi haitannut. Saman totesin uusista biiseistä - eivät tuollaiset elokuvalliset vedot toimi niin hyvin livetilanteessa kuin vanhat, nopeammat ja riehakkaammat klassikot. Parhaiten itselle upposivat One More, Sahti-Waari ja In the Court of Jarisleif.

Sunnuntain bändeistä Turisaksen lisäksi etukäteen kiinnostivat Meshuggah, Amorphis ja Amon Amarth. Meshuggahin näin ensimmäistä kertaa ja taidokasta oli soitanta kuten odottaa saattoikin. Jotenkin vaisu fiilis kuitenkin jäi. Johtui ehkä aikaisesta soittoajasta ja auringonpaisteesta sekä vokalistin vittuilusta yleisölle.

Amorphis on nähty jo sen verran moneen otteeseen, että tuli tarkasteltua nyt vain kaljateltan puolelta. Hyvä livebändihän tuo on, niitä uusia radiohittejä tosin voisi soittaa vähän vähemmän.

Amon Amarth ei toiminut yhtään niin hyvin kuin olisin kuvitellut. Syynä oli todennäköisesti julmettu väsymys joka sunnuntai-iltana iski päälle. Lead-kitara puuttui myös miksauksesta kokonaan, ilmeisesti oli panoroitu oikealle, ja katsoin keikkaa vasemmalla. Olin päättänyt odottaa Cry of the Black Birdsia ennen poistumista, mutta en lopulta jaksanut.

Hyvä maku jäi sunnuntaista ja koko festarista. Ei tuo Suvilahti paskempi alue ollut, vaikka perjantaina vielä mietin, että Tuska ei kyllä tunnu Tuskalta ilman Kaisaniemeä.
Rausku
Posts: 159
Joined: Wed Jun 23, 2004 1:05 pm
Location: Tampere

Re: 2011 Sunnuntai

Post by Rausku »

Flariel wrote:Amon Amarth ei toiminut yhtään niin hyvin kuin olisin kuvitellut. Syynä oli todennäköisesti julmettu väsymys joka sunnuntai-iltana iski päälle. Lead-kitara puuttui myös miksauksesta kokonaan, ilmeisesti oli panoroitu oikealle, ja katsoin keikkaa vasemmalla.
Itse aloittelin keikan katsomisen oikealta, sinne kuului lähinnä jyskettä ja särinää, myöhemmin miksauskopin vasemmalla puolella aloin kuulla kitaraleadit jotenkuten. Silti Heggin vokaalit jäivät liian alas kuulostaen hieman puolivillaiselta kähinältä edelliseen Tuska-keikkaansa verrattuna. Soundiongelmat siis haittasivat, mutta siitä huolimatta hyväntuulinen ja ylvästunnelmainen keikka, joskin ehkä vähän "cheesy" yleisön kosiskeluineen ja huudatuksineen.
Post Reply